sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Rousk



Meillä käväisi eilen kyläilijä, joka Mindyn suureksi ihmetykseksi ei lainkaan silittänyt, rapsuttanut eikä lepertänyt hänelle kuten asiaan kuuluu. Mindy seisoi odottavaisena jalkojen juuressa häntä pystyssä, kärjestä hiukan taivutettuna, eikä mitään tapahtunut.

Saattaa tietysti olla, että toistuva haukottelu terävine hampaineen ei ehkä ole kissaa aristavalle ihmiselle silittelemään houkutteleva näky. Mutta ei niitä hampaita käytetä kuin omiin ihmisiin lempeästi kehräyksen kera ja muuten lähinnä syömiseen. Hampaat hamusivat ensimmäistä maissiviljelmääni niin kovasti, etten saanut sitä pidemmäksi kasvatettua. Pitäisi varmaan seuraavalla kerralla viritellä amppeli.

-S

7 kommenttia:

  1. Älä ihmeessä ripusta viljelyksiä kattoon, jos niiden rouskuttelusta tulee tuollaisia otoksia! Aivan upeita kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. marjis: Kiitos kuvaajan motivoimisesta :) Kyllähän ne ruohot syötäväksi jossain vaiheessa kuitenkin annetaan, ei huolta. En kyllä tiedä, millaista kiipeilyä amppeli aiheuttaisi. Tällä hetkellä asunnossa ei ole yhtäkään paikkaa, jossa kasvit voisivat kasvaa rauhassa.

    VastaaPoista
  3. Joo, kuvaaja osaa asiansa :-) Meillä ruoho kasvaa ensin lasikaapissa poissa tassujen ulottuvilta, ja valmiina vasta pöytään, tai siis lattialle.

    VastaaPoista
  4. Meillä on annettu maissit pienelle lehmälle heti, kun piipat ovat parisenttisiä tai viimeistään viisisenttisinä. Sen jälkeen ei yksittäinen naukulehmä enää pärjää maissin kasvulle :) Maissinsyönnistä saa mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
  5. Täälläkin ihmetellään moisia vieraita. Ne on oikeastaan mukavampia kuin kovin äänekkäät kissanystävät. :)

    Onko tuo maissi sitä perinteistä popparimaissia?

    VastaaPoista
  6. Naukulan Mamma: Kiitos!

    zepa: Kasvaisi meilläkin, jos se olisi mahdollista ilman aurinkoa :)

    ella: Muistankin Unnasta olevan hassuja maissikuvia <3

    Villikissa: Ovat kaikesta hämmentävyydestään huolimatta. On popparimaissia, ekaa kertaa kokeiltiin.

    VastaaPoista