tiistai 30. marraskuuta 2010

Kissakirjoja

Olen kasannut ympärilleni sellaisen määrän kissakirjoja, että niistä voisi jo tehdä jonkinlaisen koosteen. Varsinkin yleisesti kissoja esittelevät käännösteokset ovat usein niin huonoja, että on oikeus ja kohtuus antaa kunniaa laadukkaammille kirjoille.

Olen ehtinyt jo useaan otteeseen kuulla, mikä on paras suomenkielinen kissakirja. Helena Telkänrannan Matka kissan mieleen onkin ehdottomasti paras kissan sielunelämää ja käyttäytymistä käsittelevä teos, jonka olen lukenut. Olen tämän joskus nuorempanakin lukenut, mutta ei ole suinkaan pahitteeksi kerrata. Kirjan perussanoma taitaa olla se, että kissan hullunkuriseltakin vaikuttavalla toiminnalla on sille itselleen aivan looginen tarkoitus.

Tämän kirjan tilasin omakseni vähän aikaa sitten antikka.netin kautta eikä maksanut kuin kahdeksan euroa plus postikulut. Lisäksi kirja on kuin sitä ei olisi kukaan koskaan lukenut. Kissa-hakusanalla saa jo aika hyvän valikoiman kirjoja aiheesta.


Toinen yleisesti suosittu kirja on Mirjam Nummisen Kissallesi terveyttä ja pitkää ikää. Lainasin tämän vasta tänään kirjastosta, joten lopullista mielipidettä en ole voinut muodostaa.

Harmittaa, että kirjan ulkoasu on niin sekava ja varsinkin kannet näyttävät 80-lukulaisilta, vaikka nettisivun mukaan se on vuodelta 2007 (itse kirjasta kun en painovuotta edes löytänyt). Sekä kirjoitustyyli että sekalainen valikoima artikkeleita  muistuttavat paikoin henkilökohtaisia muistelmia. Mutta joka tapauksessa sellaiseksi teos on varsin sivistävä. Kirja on myös pullollaan värikuvia ja havainnollistavia taulukoita ja listoja. Tämä saattaa päätyä hankintalistalle, vaikka tyyli ei ollenkaan ole mieleeni.


Olen kaipaillut kissan mielen täydennykseksi fyysikkaa ja terveyttä. Joulupukki on saanut jo vihjeen, että kotikirjastoon mahtuisi tänä vuonna ilmestynyt Sari Haikan Kissan uusi kotilääkäri. Lievää ärsytystä aiheuttavasta kansikuvasta huolimatta sisältö on kirjakauppaselailun pohjalta pätevän oloinen ja ulkoasu ja tekstityyli huomattavasti miellyttävämpi kuin edellisessä.


Täysin uusi tuttavuus minulle oli Elina Väyrysen kirjoittama ja Jan Nyströmin mainioin valokuvin höystetty Kissan aktivointi. Suuri osa kirjasta koostuu temppujen opetusohjeista, mutta alussa käsitellään kissan käyttäytymistä tavalla, josta huokuu kissaeläimen kunnioitus. Temppujen opetus on niin hyvin havainnollistettu, että ei voi ainakaan laittaa kirjan puutteeksi, jos jokin tehtävä ei onnistu. Mindy mitä luultavimmin nauttisi yhteisestä harrastuksesta, mutta ongelmana on ainakin se, että Mindy ei välitä perinteisistä nameista. Minä taas en halua tunkea taskujani täyteen sydämenpaloja. Lisäksi tarvitsisin ensin itse kärsivällisyysharjoituksia.


Yllä olevilla kirjat lienevät omia suosikkejani, vaikka näistäkin on puolet varsinaisesti lukematta.

Vanhin omistamani kirja on vuodelta 1992. "Me kissat", jonka on alunperin kirjoittanut italiankielisenä ("Noi gatti") Eugenia Natoli, keskittyy kissojen käyttäytymiseen, erityisesti suhteessa oman lajinsa edustajiin eikä niinkään ihmisiin. Runsaasti kuvitetussa kirjassa viitataan useasti tieteellisiin tutkimuksiin. Se ei ollut ehkä osuvin syntymäpäivälahja 11-vuotiaalle, mutta jälkeenpäin olen osannut arvostaa tieteellistä lähtökohtaa.

Olen saanut lainaksi Wendy Christensenin teoksen Outwitting Cats, joka kattaa laajan skaalan kissan rakenteesta käyttäytymisongelmiin ja piristää välillä anekdooteilla ja sanonnoilla. Olen paksusta kirjasta vasta alkuvaiheessa, mutta aika mielenkiintoiselta se kokonaisuudessaan vaikuttaa.

Bruce Foglen "Kissanomistajan käsikirja" mainitaan monessa kissakirjakeskustelussa. Ihan hyvä se minunkin mielestäni on, mutta tuntui jotenkin suppealta. Juuri kun alettiin päästä asiaan, siirryttiin jo seuraavaan aiheeseen.

* *
Mitkä ovat teidän suosikkejanne ja miksi? Mitä muita hyviä kaunokirjallisuuden puolella on Kirjastokissan lisäksi?

-S

torstai 25. marraskuuta 2010

Minä olen sinun kissasi, älä pidä muita kissoja


Ihanaa saada vanha kunnon Mindy takaisin! Mindy on ollut todella kehrääväinen sylivauva tänään.  Juttelukin on palannut. Milon läsnäolo teki Mindystä tuppisuun, vaikka Milo puolestaan päästi vaikka kuinka eriskummallisia ääniä. Kuinkahan kauan kestäisi, että Mindy pystyisi oikeasti rentoutumaan toisen kissan seurassa?

Eilen illalla Mindy tuli tapansa mukaan "nukuttamaan" minua. Tällä kertaa kehräys ja kiehnäys olikin yhdistettynä aamuista tuttuun päähierontaan. Ai kuinka se olikaan rentouttavaa, kun kynnetkin pysyivät piilossa. Aamulla sitten taas oli hiusten takutus kynsien kera. Sitäkään Mindy ei tehnyt Milon aikana, yhtenä aamuna vain kävi pikaisesti kehräilemässä.

-S

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Kohti harmoniaa

Tiistain ja keskiviikon ohjelmaan Mindyllä ja Milolla on kuulunut paljon unta, mistä oli selvää vajausta kahtena edellisenä päivänä. Eilen Mindy pystyi ensimmäistä kertaa ajoittain rentoutumaan ja saimme kuulla kehräystäkin pitkästä aikaa.

Mitä toi tyyppi tekee mun ikkunalaudalla?

Tiistaina karvakaverit saivat ensimmäistä kertaa olla muutaman tunnin keskenään. Arttu oli lähtiessään jättänyt Mindyn nukkumaan sänkyyn suljetuin ovin, jottei Milo syöksyisi herättelemään. Nelisen tuntia Artun lähdöstä tulin töistä ja Mindy vasta silloin avasi makuuhuoneen liukuoven. Milon puolestaan löysin nukkumasta lavuaarista - se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta.

Pitää ottaa tästä kaikki ilo irti, koska sitä ei voi kotona tehdä.

Keskiyön aikaan alkoi iltariehu, jossa Mindyä taas riepoteltiin. Kunnon sähinä kuitenkin pelottaa Milon vähäksi aikaa etäämmälle. Yöllä tappelupukarit  nukkuivat vuorotellen ja jopa yhtä aikaa sängyn jalkopäässä - toki eri puolilla jalkojani.

Olin anonut keskiviikoksi lomaa maanantaina, jolloin kisulaiset näyttivät kaipaavan erotuomaria tai vähintään rauhanturvaajaa syömisen, vessakäyntien ja nukkumisen ajaksi. Kävi kuitenkin niin, että Arttukin oli kotona eivätkä kissat enää niin pahasti olleet toistensa kimpussa. Mutta ei ole tietenkään valittamista siinä, että sai pitää vapaapäivän.


Aamu alkoi sankalla lumipyryllä, sellaisella, jota Mindy ei ollut eläissään nähnyt. Pikkuinen halusi saada kiinni kaikki näkemänsä lumihiutaleet ikkunassa ja sen takana.

Leijuvia hiutaleitakin ihmeellisempää on tietenkin lumi, jota saattoi nyt tutkia tassuillaan. Mindyllä olisi riittänyt mielenkiintoa lunta kohti varmasti pidemmäksikin aikaa, mutta vilukissan on päästävä välillä lämmittelemään. Milo sen sijaan voisi pysyä vilpoisella parvekkeella vaikka kuinka kauan.


Ulkoilun jälkeen ruoka maittui molemmille. Mindy tosin ei koskenutkaan omaan ruokaansa vaan maiskutteli Milolta sekä märkä- että kuivaruokaa. Illemmalla tarjolla oli possunkieltä, jonka Mindy popsi ripeästi. Milolle sen sijaan ei maistunut, mutta sehän ei Mindyä haittaa.


Päivästä toiseen sängyllä oli tyttöjen ja poikien puoli, mutta tänään iltapäivällä nämä makoilivatkin jo varpaat vastakkain. Hetki kuvan ottamisen jälkeen Milo lähenteli vielä enemmän ja asettui limittäin Mindyn selän päälle, mistä umpiunessa ollut tyttö ei ollut moksiskaan.


Hei hei, Milo - nähdään taas!

-S

maanantai 22. marraskuuta 2010

Riiuuyöaie

Kahden tiukasti valvotun tapaamisen jälkeen sallimme nuorelle parille pidempiaikaisen yövierailun. Milo-herra tuli Mindy-neidin luokse sunnuntai-iltapäivänä ja viipyy keskiviikkoiltaan saakka.


Jo ensimmäisen tunnin aikana todistettiin ensimmäinen painiottelu. Parin pikaisen pyrähdyksen jälkeen palattiin normaaliin juoksenteluun ja tuijotteluun.


Mindy huomaamattaan yleensä blokkaa Milon kiipeilypuun ylimpään osaan niin, ettei poika uskalla ohittaa neitokaista päästäkseen alas. Edellisellä tapaamisella Milo teki huisin loikan ylimmältä tasolta sohvan selkänojalle. Se ei näyttänyt kovin turvalliselta, joten otimme tavaksi käydä noutamassa Mindy alas puusta ennen liitokissan paluuta.

Illalla Milo viipyi pitkään pesässä makoilemassa ja Mindy poikkeuksellisesti vahti lattialta. Mindyä kävi niin sääliksi, kun sen silmät alkoivat lupsua ja ensimmäistä kertaa näin ryhdikkäässä vartioasennossa istuvan kissan, jolla on silmät visusti kiinni.


Sunnuntai oli enimmäkseen Mindyn hallitsemaa. Miloa ei oikein saanut mukaan ihmisvetoisiin leikkeihin ja Mindy kävi syömässä Milonkin ruokia. Milo oli taas vähän rassukka ja selvästi vieraassa ympäristössä.

Myöhään sunnuntai-iltana alkoi hurja tappelu. Se ei näyttänyt eikä kuulostanut enää leikiltä. Tällä kertaa Milo hyökkäili Mindyn kimppuun. Mindy pisti kyllä vastaan, mutta Milolla on silti selvästi enemmän massaa ja voimaa heitellä Mindyä mukkelis makkelis. Ei siinä oikein muuta vaihtoehtoa ollut kuin laittaa Milo yöksi kylpyhuoneeseen. Vaikka pahimmilta tappeluilta vältyttäisiin, Mindy ei kuitenkaan pystyisi nukkumaan Milon läsnäollessa.

Erotus auttoi: Mindy sai nukuttua ja Milo syötyä. Näiden lisäksi pitää erikseen huolehtia vessakäynneistä, yleensä pitelemällä sätkivää kissaa sylissä sen aikaa, että toinen saa rauhassa käydä asioillaan. Ilmeisesti molemmat käyvät poikkeuksetta omassa vessassaan, vaikka ovatkin kovin kiinnostuneita toisen vessasta, joka on kovin erilainen kuin oma. Täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen, ettei meidän tarvitse käyttää mikrohiekkaa, jota Milolla on.



Tässä tappelunäyte maanantai-iltapäivältä.


Mindy ei aina vaivautunut vastaamaan Milon hyökkäyksiin, ihmetteli vain, mitä toinen oikein riehuu.



Ainaista tappelua ei yhteiselo sentään onneksi ole. Hampaiden sijaan voi näyttää välillä pelkkää kuonoa. Parhaimmillaan voi yrittää nukkua eri puolilla sänkyä. Mindy sai päivällä nukkua rauhassa suljetussa makuuhuoneessa, kun Milo ei vielä ainakaan osaa avata sen liukuovea ja Mindy taas oli liian väsynyt poistumaan sieltä Milon luo.

-S

tiistai 16. marraskuuta 2010

Mindyn ja Milon toinen tapaaminen

Sunnuntainen Milon vastavierailu meni huomattavasti paremmin kuin ensikohtaaminen. Milon annettiin hetki tutustua rauhassa asuntoon, jossa oli käynyt kahdesti aiemmin. Koska emme halunneet sulkea Mindyä ainoaan eristyskelpoiseen paikkaan, eli kylpyhuoneeseen, ei kauaa kestänyt kun kärsimätön Mindy jo esittäytyi Milolle.

Päivän ensimmäisiä ja illan viimeisiä hetkiä on nähtävissä alla olevassa videossa, josta kaikki kiitos ja kunnia menee Artulle (samoin kuin useimmista kuvista koko blogissa). Välissä oli sellaista ravaamista peräkanaa, ettei siinä meinannut ihmissilmä pysyä perässä, saati kamera. Erityisen huojentunut olen siitä, että Mindy uskalsi tai malttoi Milon läsnäolosta huolimatta välillä käydä syömässä. Milon lähdettyä Mindy nukkui tuntikausia putkeen reporankana.



-S

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Noin puolivuotissynttärit

Tänään (siis ennen vuorokauden vaihtumista - ilta venyi pitkäksi) vietimme Mindyn puolivuotissynttäreitä ihmisvieraiden kera ja huomenna on vuorossa Milon ja Mindyn toinen kohtaaminen. Mindyn syntymäaikahan ei ole tiedossa, mutta luovutuspäiväksi oli Rekku Rescuessa sovittu 13.8. (tosin me haimme Mindyn vasta vähän myöhemmin). Arvio Mindyn syntymäajasta sijoittuu puoliväliin toukokuuta. Turvasiru-palvelu vaati rekisteröinnin yhteydessä syntymäpäivän tarkalleen, joten laitoin sinne sitten 13.5.

Toivoin Mindyn lepäävän vähän alkupäivästä, jotta illalla jaksaisi ihmetellä ihan uusia ihmisiä. Mutta miten silloin muka voisi nukkua, kun ympärillä tapahtuu kaikkea jännittävää siivoamisesta ruoanlaittoon? Tassun ulottuvilla kulhossa oli monen monituista kananmunaa!


Millaista tuhlausta onkaan käyttää kananmunat tällaiseen epämääräiseen pötkylään, johon ei kissakaan koske!


Kaikille on varmasti tämän jälkeen selvää, miksi en koskaan aio perustaa ruokablogia. Tuo on muuten unelmatorttu, jos jollekin jäi epäselväksi. ;)

-S

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Kissakuvahaaste 143

Mindy liittyy kissakuvahaasteen osanottajakaartiin ensimmäistä kertaa nyt, kun aiheena on saalis.

Eihän pieni kissapeto hereillä ollessa paljoa muuta teekään kuin saalista, mutta riittävän saalismaisia kuvia löytyi yllättävän vähän. Valitsin lopulta kuvan, joka on muistutus saalistusvietin ainaisesta läsnäolosta. Juuri kun itse keskittyy kuvaamaan kellivää karvapalloa, tämä onkin jo ottanut kameran hihnan tiukkaan otteeseensa (ja sinne meni se hassu asento tai ilme, joka oli tarkoitus kuvata).


-S

tiistai 9. marraskuuta 2010

Ensilumi


Taltioimme merkittävän hetken: Mindy näki tänään ensimmäistä kertaa elämänsä aikana lunta.

Parvekkeen ikkunalasit piti avata salamakuvan ottamista varten ja siinäpä saikin sitten pitää innokkaasta neidistä kunnolla kiinni.

-A

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Hei, olen lihansyöjä




Mindyllä ei välttämättä olisi mitään sitä vastaan, että siirtyisimme barffaukseen. Kaikki tähän asti tarjottu raakaruoka on kadonnut suuhun nopeammin kuin uskoisikaan. Ensimmäistä kertaa maistatettu sian sydän katosi lautaselta sellaisella vauhdilla, että hetken päästä se tuli samaa reittiä takaisin. Mitä herkumpi, sitä vähemmän sitä ehtii pureksia ennen nielemistä.

Ostimme jo kauan sitten viereisestä eläinkaupasta kaksi sian sydäntä pakasteena. Mitenhän ne olisi tarkoitus syödä yhden kissan taloudessa? Sydän on niin valtava, ettei sitä voi sulattaa kerralla. Jäisen sydämen sahaaminen taas on niin työlästä, että edellisestä kerrasta on kulunut jo turhan kauan.

Vaikka kuinka olisikin valmiiksi paloiteltu sydän, melkoisen operaation sen tarjoaminen silti aiheuttaa. Ei tulisi kuuloonkaan syödä sydäntä ruokakupista. Palaset pitää noukkia sieltä paremmalle alustalle. Ihmisparat voivat aivan hyvin taitella mattoa kauemmas välttyäkseen suurimmalta veren jynssäämiseltä. Oli matto piilotettuna ihan mihin tahansa, verta tihkuva sydämenpala on tiputettava sen päälle. Vasta sitten alkaa palloittelu kunnon splatter-hengessä.

-S

maanantai 1. marraskuuta 2010

Tykkää kuin hullu puurosta

Harvassa ovat ne aamut, kun Mindy ei pöydän nurkalta seuraa kaurapuuron keittämistä valmiina ottamaan maistiaisia. Useimmiten syöminen käy samalla aamujumpasta, kun lautasta kiertää ylös ja alas ja vasemmalle ja oikealle. Joskus siihen ei vain ole ollut aikaa ja olen syönyt puuroni seisten. Puuronhimo on tosin viime aikoina laantunut, eikä kurkottelua ilmene silloin, kun puurossa on Mindyn mielestä hyi niin kamalia banaanin- tai omenanpaloja.


Olin yllättynyt, kun tämän aamun suosikki olikin salaatinlehti leivän päällä. Mindy löysi aivan uuden innon kurkotella syömisiäni. Eipä siinä sitten muuta kuin irrottelemaan kynttä leivästä. Kun tassut oli erotettu leivästä, huomasin kissan istuvan peppukarvojaan myöten appelsiinimehussani.

-S