torstai 28. heinäkuuta 2011

Passiivis-aktiivista

Mindy on ollut taas oma entisensä Milon palattua kotiinsa maanantaina. Jo tiistai-aamuna sain peräti kaksi kampausta. Mindy on ollut myös hyvin kiehnääväinen, samaan tapaan kuin meidän palattua matkalta. Helle kuitenkin vie voimat, joten Mindy on edelleen enimmäkseen makoillut päiväsaikaan. Pari kertaa olen laittanut ruiskulla vettä suuhun, koska en ole nähnyt Mindyä juomassa.

Aktivointilaudasta Mindy kuitenkin kiinnostui vielä Milon ollessa meillä. Äkkiä Mindy sitä oppi käyttämään. Ikuiseksi arvoitukseksi jää, oliko nopea oppiminen aktivointilaudan kanssa jo kotonaan hääränneen Milon antaman mallin ansiota. Mindyn selvä suosikki on läpinäkyvät kupit. Tavallisesta ruokakupista ei olekaan kuivaruokaa vähään aikaan tarjottu.


Hoitokissat ovat olleet taas vauhdissa. Kakkapylly-Betty oli värjännyt lattiaa ruskeaksi sieltä täältä. Ihan asiallistahan tietysti on käyttää sen jälkeen vessapaperia, mutta pitikö purkaa koko jäljellä oleva vessapaperirulla lattialle isoksi mytyksi? Sitäpaitsi siivousapu tuli myöhässä. Tämä oli siis jo toinen vessapaperirullan tyhjennys. Onni onnettomuudessa kaikki näytti normaalilta siinä vaiheessa, kun Aprikoosia tultiin katsomaan. Aprikoosista saa kyllä varsinaisen sylikaverin. Hyvä, etten eilen töistä myöhästynyt, kun en vain hennonut nousta lämpökäärön alta.

-S

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Vessassa tapahtuu

Aprikoosi ja Betty ovat sulostuttaneet kylpyhuonettamme nyt reilun viikon. Niistä oltiin kiinnostuneita, mutta ehdokkaat joutuivat peruuttamaan kissasuunnitelmansa yllätyksenä tulleen putkiremontin takia. Niinpä pikkukisut jatkavat seuranamme toistaiseksi. Vaikka he ihastuttavia ovatkin, toivomme tietenkin, että oma koti löytyy mahdollisimman pian.

Pikkuisilla on edelleen ongelmia massujensa kanssa. Vaikka pellettivessat ovat muuten aivan mahtavia, ripulin kanssa ne toimivat huonosti yhteen. Pelletteihin tottunut Mindy taas on kuluneen viikon aikana suosinut Milon katollista mikrohiekkavessaa. Ehkä siksi, että siellä ei tarvitse jännittää, hyökkääkö Milo kimppuun kesken kaiken.

Mutta vielä takaisin kylpyhuoneeseen: Tänään tapahtui jotain, joka pakotti taltioimaan tilanteen. Emme ole aiemmin vastaavaa nähneet. Ilmeisesti Betty on alkanut pitää Aprikoosia äitinään:



-A

torstai 21. heinäkuuta 2011

Pelästymisiä


Vieläkään ei ole rauha maassa. Yhtenä yönä mietittiin jo, että pitääkö meidän viedä Milo kotiinsa. Milo stressaa, Mindy stressaa ja me stressataan. Varsinkin alkuyöstä ja aamulla Milo hyökkäilee jatkuvasti Mindyn kimppuun ja yleensä juuri silloin, kun sen on vaikein puolustautua (ollessaan selin, peseytymässä, nukkumassa). Milo rauhoittuu vain silloin, kun olen jomman kumman vieressä. Mindy lähinnä läpsii Milon lähestyessä ja juoksee joskus perään, mutta ei käy kiinni. Pahimpana yönä Mindy oli ihan säikky ja edelleen se säpsähtää helposti pieniäkin ääniä ja liikkeitä. Tänään todistettiin Mindy, joka on nostanut kaikki mahdolliset karvansa pystyyn.

Onneksi kissat kuitenkin suurimman osan ajasta lepäilevät tai leikkivät vuorotellen. Milolla on varmaan aika epävarma olo toisen reviirillä - varsinkin kun tämä toinen menee ja syö Milonkin ruokia. Ollaan pari kertaa laitettu Milo makuuhuoneeseen rauhoittumaan ja useimmiten Mindy on mennyt sinne itse perässä. Meni aikansa ennen kuin  Milo oppi avaamaan huoneen oven. Varsinkin nyt kun avaaminen sujuu molemmilta, ainut eristyspaikka on parveke, jossa voi pitää vain vähän aikaa. Eivät ne kuitenkaan vielä ihan hermoraunioita ole, kun kumpikin pystyy nukkumaan ja monesti myös rauhallisesti ohittavat toisensa.

Hoitolaisillakaan ei ihan paras päivä eilen ollut. Molemmilla oli massut kunnolla sekaisin ja Aprikoosi satutti jalkansa ja pelästyi siinä samalla. Mutta nyt näyttää olevan jalka kunnossa ja mahatkin menossa parempaan suuntaan taas. Niitä tullaan katsomaan viikonloppuna. Ihanaa, että niistä molemmista oltiin kiinnostuneita. Olisi harmi erottaa sellaiset bestikset, vaikka niinpä mekin otettiin pelkkä Mindy ilman sisaruksia. Hullua ajatella, että pennut ovat olleet meillä alle viikon - äkkiä niihin kiintyy.

-S

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Ruokaa, lepoa ja liikuntaa


Heräsin taas kerran Mindyn karmaisevaan naukunaan, jota oli kuulemma kuulunut pitkin yötä Milon hyökkäillessä. Erotuomaroinnin ja henkivartijana toimimisen välissä pääsin kuitenkin todistamaan lepppoisaa aamuvenyttelyhetkeä.


Taas kävi niin, etten vastannut tuntemattoman soittoon ja huomasin lähetyksenseurannasta,  että Zooplus-pakettia oli yritetty luovuttaa. Ovikellon soittaminen olisi kiva... Onneksi posti ei ole kovin kaukana, sillä kannettavana oli 20 kiloa. Ja kantajana toiminut varmaan pitäisi oikeudenmukaisena sanoa, että onneksi on Arttu.

Nyt on pennuillekin penturuokaa ja halvimmat kupit ja alusta mitä vastaan tuli. Mallastahnaa älysin tilata samalla kaksi tuubia, kun se nyt vain on niin hyvää, Milonkin mielestä. Luettuani vain ylistäviä kehuja tuosta aktivointilaudasta, päätin itsekin hankkia sen. Mindy syö ihan liian vähän märkäruokaa, koska jostain ihmeen syystä tykkää lähinnä kuivaruoasta. Laudan ansiosta raksujen syömisestä tulee sentään vähän haastavampaa. En ole vielä kokeillut, koska kaikki kissat nukkuvat.

Aprikoosi ja Betty syövät mielellään Mindyn hylkimät märkäruokapurkit kovaan tahtiin, mutta kuivaruoka ei maistu. Olen kolmea eri sorttia kokeillut, tänään vasta pääsin kokeilemaan pentuversiota. Ei maistu, ei. Eipä sitä kuivaruokaa olisi mikään pakko syödäkään, mutta tulevan kodin kannalta tietysti olisi hyvä, että nämä tottuisivat monenlaiseen ruokaan. Broilerin fileesuikaleet ovat olleet odotetusti suurinta herkkua. Tyytyväisenä huomasin syömisessä hitaamman Aprikoosin nappaavan viimeisen suikaleen. Betty yritti viekkaasti viedä sen, mutta sai vastaukseksi murinaa ja pienen läppäisyn. Kuinka suloista!

Aprikoosi on muutenkin sulostuttanut erityisesti tänään kipuamalla ja hyppäämällä itse syliin, johon se on jäänyt uinumaan. Joku onnellinen saa aivan ihanan hellittelykissan.

Mindy tuntuu hirveän isolta verrattuna pentuihin, vaikka painoa on vain 3,4 kiloa. Pikkuisia en ole edes yrittänyt punnita, kun eiväthän ne paina mitään.

-S

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Lämmintä yhteiseloa

Vaikka kuumuus ainakin tässä asunnossa voi käydä aika tukalaksikin, siitä on se hyöty, ettei silloin jaksa tapella. Yöllä ja aamulla kuului Mindyn puolustusnaukunaa vähän väliä. Nyt sekä Mindy että Milo lähinnä makaavat paikoillaan. Olin vajaat pari tuntia ulkona ja Mindy oli koko sen ajan pysynyt kuvan paikassa (siinä oli jossain vaiheessa ollut pelkkää varjoa). Ruoka ei maistu kummallekaan,  mutta ei se kuumuudessa kyllä itsellekään.


Pennut eivät huomaa lämpötilanvaihtelua yhtä selvästi, kun hoitohuoneen ilma seisoo säästä huolimatta. Kiinnostus muuta maailmaa kohtaan suurenee koko ajan, joten ovea ei voi todellakaan pitää edes vähän aikaa raollaan.



Tyttösistä on arkuus kaikonnut. Aprikoosi varsinkin kiehnää ja kehrää kovasti ja tykkää olla sylissä. Aprikoosilla on myös lumoava katse, jota ei saa kuviin vangittua. Betty edelleen toimii sen enempää harkitsematta ja kolautteleekin päätään siitä syystä vähän väliä. Molempien yhtäaikainen kehräys on varsin mukavaa kuunneltavaa. Aprikoosi alkoi kehrätä eilen jopa kynsiä leikatessa. :)

-S

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Uusia miukulaisia

 Mitä ihmettä? Kuka tuolla oikein on? Mitä siellä tapahtuu?

Siellä on Aprikoosi ja Betty - meidän ekat Rekku Rescue ry:n hoitokissat. Vielä parisen päivää sitten odotettiin neljää kissaa saapuvaksi, mutta yksi saikin jo kodin. Yksi poika jäi vielä Tallinnaan parantelemaan mikrosirusta tullutta tulehdusta. Yhdeksän aikaan eilisiltana kotiuduttiin satamasta, joten nämä tytöt ovat varsin tuore tuttavuus.

Mistään kuvasta ei näy, kuinka pieniä nämä oikeasti ovat. Vaikeita kuvattavia ovat muutenkin, kun eihän nuo pysy paikallaan! Kylpyhuoneen valaistus ei yhtään auta asiaa. Kylppäri ei ole itse asiassa lainkaan hassumpi paikka ihmisiä vielä vähän aristaville pienokaisille. Siellä saa paremmin kosketuksen ja kissojen on pakko tottua lähellä oleviin ihmisiin. Samalla metodilla Mindykin on aikoinaan kesytetty.

Aprikoosi oli hurjan arka ja pysyi kuvan nurkassa lähes koko illan - ja aina kun tulin huoneeseen. Betty sujahti helposti samaan nurkkaan, mutta liikkui myös alusta asti varsin vapautuneesti. Betty vaikutti aika narsistiselta varsinkin alkuun - se oli aivan kuin Aprikoosia ei olisi olemassakaan. Kun Aprikoosi varhain aamulla oli rohkaistunut ja alkoi osallistua leikkiin, alkoi Betty osoittaa huomiota myös Aprikoosille ja antoi tälle leikkivuorojakin.

Takana Aprikoosi, edessä Betty

Kuvasta ei näy, mutta Bettyllä on hieno tumma tabby-kuviointi, josta tulee varmaan aika näyttävä kissan kasvaessa. Aprikoosilla taas on söpö valkoinen läikkä nenussa. Aprikoosin käyttäytyminen muistuttaa paljon Mindyn ekoja päiviä. Tulee itku, kun jätetään yksin kylpyhuoneeseen. Eikä tuo edes ole yksin, mutta ihminen vain on saatava välillä paikalle. Ja sitten alkaa kehräys, kun ovi avautuu. Bettykin on kerran malttanut rauhoittua kehräämään.

Molemmilla on varsin hyvä ruokahalu. Betty on oikea ahmatti, vaikkei sirosta olemuksesta arvaisi. Massut on kunnossa stressaavan matkan jäljiltäkin. Ainakin ensimmäinen madotus meni kuin unelma hyvän ruokahalun ansiosta - eivät huomanneet lainkaan ruokaan sekoitettua Axiluria.

Mindy on malttanut olla vahtaamatta koko ajan ovella, vaikka on se sitä ihan kunnolla yhdessä vaiheessa repinytkin. Huomenna kissajoukkoa kasvattaa vielä viikoksi hoitoon tuleva Milo. Toivottavasti Mindy ja Milo vievät toistensa huomion niin, ettei ole kissaläjää aina vessaan mennessä ohitettavana. Viisi päivää ainakin täytyy pitää pennut eristyksissä, sitten katsotaan josko kaikki neljä kissaa voisivat olla toistensa seurassa. Ellei nyt joku ehdi pikkuneitoja kotiin viedä sitä ennen. Ihaniahan nuo ovat, mutta oma pysyvä koti on tietysti paras paikka.

-S

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Heinää kerrakseen

Koska Mindy näki viikonloppuna ruohoa ja heinää enemmän kuin koskaan sitten ensimmäisten elinviikkojen, osallistumme mökkiviikonloppu-kertomuksella myös kissakuvahaasteen kesäheinä-aiheeseen.

Jätimme alkumatkasta ratikan suosiolla pois ja kävelimme metroasemalle, josta pääsimme näppärästi pitkän matkan bussien lähtöpaikkaan. Kampin metroaseman liukuportaat saivat Mindyn huutamaan mennen tullen. Bussissa alkoi miu'unta heti liikkelle lähtiessä. Miukuminen vaikeni hetken kuluttua, kunnes se taas kurvissa alkoi ja jatkui edellistä pidempään. Lähes koko vajaan parituntisen matkan Mindy kuitenkin pysyi vaiti. Nenällä oli paljon töitä ja hengitys oli nopeaa.


Perillä Mindy syöksähti kaapin alle ja pysyi siellä pitkän tovin. Astetta mukavampi piilopaikka löytyi sohvan takaa, josta Mindy teki tutkimusmatkoja ollessaan yksin. Ihmissilmä näki vain kiiluvat silmät ja tumman hahmon, kamera sai selkeämmän kuvan pitkällä valotusajalla.

Lopulta sain Mindyn houkuteltua ruoan avulla sohvan takaa ja vielä kiepsautettua valjaat päälle. Siinä vaiheessa ukkonen ja sade olivat lakanneet, joten Mindy pääsi mutustamaan vesipisaroista kimaltelevaa ruohoa. Mahakarvat siinä kastuivat, mutta se ei menoa haitannut. Tylsintä oli, kun hihna kiristyi tai joutui syliin kaapatuksi juuri, kun oli astumassa syvälle pusikkoon.


Ensimmäisen ulkoilun jälkeen sisälläkin uskalsi jo liikkua, ainakin jos paikalla oli vain omat ihmiset. Matolla Mindy kieppui siihen malliin, että epäilen vahvasti siinä olevan jäänteitä jostain Milon tuoksuvasta lelusta. Milo itsessään ei taida noin kiihkeää reaktiota Mindyssä aiheuttaa.


Illalla löysin Mindyn kaapin päältä, jonne pääsee vain tikapuita kiipeämällä.  Milo oli kuulemma viihtynyt samassa paikassa. Liikkuminen vain oli ollut sen verran poikamaista, että nuo tuolinpehmusteet olivat tippuneet ja vieressä seissyt vaateteline kaatunut nukkuvien päälle. Varotoimena teline siirrettiin jo kun Mindy vielä majaili sohvan takana.

Mindy tuli portaita alas kuin vanha tekijä.

Mindyn liikkeistä yöllä ei ole tietoa muuta kuin, että ruokaa oli hävinnyt kupista ja että kissa löytyi aamulla sohvan takaa. Aamun ohjelmassa oli Hesarin haku vajaan puolen kilometrin päästä. Vaikka ajatus Mindyn mukaan ottamisesta tuntui lähes mahdottomalta, kokeilimme silti. Ihan nätisti Mindy kulki hiekkatietä pitkin aina kun ei pysähdellyt tien varteen tai ollut sylissä.


 Vomeronasaalielimelle riitti hommaa. Naapurin saniainen oli vallan ihana impattava.

Postireissun jälkeen oltiin vielä tuntikausia ulkona. Vain retkituoli puuttui.

Järvenrannalla varsinkin oli sammakoita saalistettavana. Yhtäkään saalista Mindy ei harmikseen saanut.

Paluumatka oli rauhallisempi, ei yhtä ainutta miukaisua ennen kammottavia liukuportaita. Mindy pystyi jopa ummistamaan silmänsä paluumatkalla. Kotona Mindy litki vettä sellaisella vauhdilla, että meinasi oksentaa ne ulos. Jostain syystä Mindy ei mökillä näyttänyt juovan yhtään vettä kupista, mutta onneksi varsinkin sateen jälkeisestä ruohosta sai nestettä.

-S

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Ulos heti nyt!

Tulimme illalla peräkkäin kotiin ja kummankin kohdalla Mindy käppäili ulos rappuun aivan kuin tekisi niin aina. Vaan eipä tee. Mistä lie yhtäkkinen kiinnostus rappua kohti heräsi?

Alkoi vimmattu oven repiminen ja miukuminen.

 Jotenkin se avautuminen taitaa liittyä tähän.

Mindy ei täysin luota induktiiviseen päättelyyn: vaikka ovi olisi tähän mennessä aina auennut toisesta reunasta, voi se tällä kertaa aueta myös saranapuolelta.

Mindy alkoi vaikuttaa siltä, että se voisi jopa rohkeasti kulkea pihalla. Niinpä laitettiin kissa valjaisiin ja lähdettiin takaisin ulos.

Mistähän aloittaisi?

Mindy oli ihan eri kissa kuin se arkajalka, jonka kanssa viimeksi ulkoiltiin. Aluksi Mindy istui rauhallisesti Artun sylissä, mikä on hyvin epätyypillistä käytöstä. Kun reitti oli mietitty, alkoi vipellys pitkin ja poikin kukkaistutukselta toiselle. Olisihan niihin pusikoihin ollut kiva mennä syvemmällekin, mutta hihna piti laidalla. Ei Mindyä edes tarvinnut paljon puskista pois kiskoa, kun se kipitti reunoja pitkin reipasta vauhtia. Myös sisälle Mindy seurasi meitä omin jaloin kaikessa rauhassa.

Tämä oli vasta harjoitusta huomista varten, jolloin vastassa on aimo annos luontoa - kunhan ratikka-metro-bussimatka on kärvistelty läpi.

-S

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Rabbin katti


Palaan vielä kissasarjakuviin, koska sattumalta löysin kirjastosta minulle täysin tuntemattoman kirjan Rabbin katti (Le chat du rabbin), jonka on kirjoittanut ja piirtänyt Joann Sfar. 1930-luvun Algeriaan sijoittuvan kirjan kertojana toimii siamilaiskissa, joka ei ihan tavanomainen nauku olekaan vaan hyvin ihmismäinen. Mutta selväksi käy, että Sfar tuntee kissan luonnon. Tämäkään ei lokeroidu kissasarjakuvaksi, koska siinä käsitellään enimmäkseen juutalaisuutta Lukunautintoa ei haitannut se, etten aiheesta juurikaan tiedä. Varmasti kirjasta saisi entistäkin enemmän irti, jos tuntisi juutalaisuutta syvemmin. Täytyy vielä huomenna käydä hakemassa kakkososa (jos se vain löytyy omalta paikaltaan hyllystä).

Mitä tulee erääseen vähemmän nasevaan kissaan: Mindy on muiden kissaeläinten tapaan viettänyt hellepäivänsä lähinnä makoilemalla. Kunhan vain joisi tarpeeksi.

-S

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Mijau eli terveisiä Länsi-Balkanilta!

Länsi-Balkanin kiertueella tuli lähes joka paikassa kissoja kadulla vastaan. Toisaalta kissojen näkeminen oli pientä korvausta Mindyn poissaololle, toisaalta kaduilla kulkevien kissojen näkeminen ei yleensä ole hyvä asia. Monet kohtaamistamme kissoista oli kuitenkin varsin hyvinvoivia ja osa selvästi kotikissoja.

Belgradista se alkoi.
Belgradissa seurasimme myös kaksi päivää aiemmin uimaan oppineen koiran vesileikkejä Tonavassa.

Sarajevon tunnelimuseon alueella leikki niin pieni pentu, että ensivilkaisulta luulin sitä oravaksi.


Video meni vähän uuden kameran zoomi-kikkailuksi, mutta siinä teille sekä mustia kissoja että näkymää Sarajevon vanhasta kaupungista. Jostain syystä juuri moskeijoiden liepeillä viihtyi kissoja.

Mostarin kissa halusi vipeltää turistikojujen läpi yhtä nopeasti kuin mekin

Dubrovnikin vanhassa kaupungissa näimme tiikerikissan täydellisine raitoineen ja smaragdisilmineen. Sillä oli oma koti kuten monella muullakin. Ulkona elo on varsin turvallista autottomalla alueella muurien sisällä. Tämä valkoinen kissa sen sijaan näytti hyvin huonokuntoiselta.

Raidallinen kaunokainen Dubrovnikille tyypillisen kasvin edessä oli portsarina alhaalla olevalle puutarhalle, joka vilisi kissoja (ei kuitenkaan läheskään tämän kissapuutarhan verran). Kaikki olivat täysin kesyjä ja niillä oli ruoka-astia ulkona.

Tämä pentu oli pienin kissapuutarhassa. Ja mikä hassu rääkynä-ääni suusta pääsi!

Koločepin saarella Dubrovnikin lähistöllä asuva kissa löydettiin tutkimasta venettä.

Montenegron kissat olivat pääsääntöisesti huonompikuntoisia kuin aiemmissa paikoissa. Tämän Kotorissa nukkuvan kissan vierellä oli pari muutakin pörrökasaa.

Montenegron Budvassa oli myös surkea näky vastassa.

Budvassa oli myös tämä hassunassu.

Mitä tulee matkaan noin yleisesti, Sarajevo oli meidän selvä suosikki. Sarajevo Funky Tours järjesti meille upean Sarajevon piiritys -aiheisen kierroksen, jossa olimme ainoat osanottajat eli saimme aivan rauhassa tutkia raunioita sodan lapsena kokeneen oppaamme kanssa. Bosnia ja Herzegovina oli myös maana todella kaunis ja joet olivat monin paikoin mielettömiä turkoosina hohtavia.

-S