lauantai 21. toukokuuta 2011

Märkä


Eilen meidän oli tarkoitus vihdoin pestä ikkunat, kunnes tajusimme, ettemme omista ikkunalastaa. Olimme koko päivän orientoituneet illan pesu-urakkaan, joten otimmekin kohteeksi Mindyn. Mindyä ei ollut koskaan ennen pesty eikä mitään varsinaista syytä pesemiselle ollut nytkään. Olin ostanut alesta eläinshampoota ja Mindy oli alkanut haista lievästi tunkkaiselta, joten ajoitus tuntui kuitenkin hyvältä.

Kuulun koulukuntaan, joka uskoo, ettei lyhytkarvaista kissaa koskaan tarvitse pestä, ellei tule jokin erityinen syy. Toisaalta on varmaan hyvä totuttaa kissa pesuun ennen kuin tosipaikka tulee eteen. En kyllä usko, että Mindy sietäisi pesua sen paremmin, vaikka sitä olisi pesty pienestä pitäen.


Mindy päästi ennen kuulumatonta hurjaa ääntä, mistä kävi erittäin selväksi, ettei tilanne ollut mieluisa. Saippuoitaessa Mindy istui lamaantuneena paikoillaan ja oli hurjan laiha (siitä vaiheesta ei ole lainkaan kuvia). Mindy ei ole aikoihin pysynyt yhtä pitkään sylissä kuin nyt lämmittelemässä pyyhkeen sisällä.


Lopputuloksena pesusta oli pehmeämpi turkki, joka ei haise yhtään millekään. Pitkän ja hartaan kielellä viimeistelyn jälkeen Mindy tuli jo puskemaan kehräten. Onneksi Mindy ei ole pitkävihainen. Onkohan yksikään kissa?

-S

6 kommenttia:

  1. Mindy olisi kyllä varmaan valinnut ne ikkunat pesun kohteeksi! Söpö mikä söpö, märkänä tai ei!

    VastaaPoista
  2. Voi hyvänen aika siskokulta, mitä ne tuhmat ihmiset sulle teki! Mua ei ole vielä noin kauheesti säikytelty! Joko olet toipunut järkyttävältä vesikokemukselta? Tosin täytyy myöntää, että kyllä emäntäni on puhunut, että voisi tässä jossakin vaiheessa uittaa mut... Yritin kyllä sanoa sille, että uita vaan kuule toi koiras, se haisee aika kamalasti! Välillä näet nuuskin isokuonon tassuja ja ne muuten haisee, oikeesti! tosi pahalle. Välillä ihan aivastan siitä hajusta! Ei se ole oppinut pesemään itseään, vaikka näytän ihan malliakin sille otukselle!

    No, onneksi tuoksut raikkalle kissalle ja varmaan samalla lähti ylimääräiset kutittavat irtokarvat? Siksi tuo emäntäni kuulemma haluaisi mut uittaa. Musta näet lähtee kai talvikarvaa??? Enhän mä ole edes ollut ulkona talvella... outo juttu!

    Onneksi ne sun ihmiset sentään lohdutti sua lämpösellä sylillä pitkään! Tsemppiä ihanan lämpimän kesän alkuun! Se on näet kesä, kun tänään olen nähnyt monta pääskystä ja suullani napsutellut ja maiskutellut niiden siipiveikkojen perään! Häntäni vispäsi kaiken keskinkertaisen kevyen irtotavaran alas keittiön työtasolta, kun niitä tirppoja himoitsin...

    VastaaPoista
  3. Otan osaa Mindy :(. Mikään ei taida olla inhottavampaa kuin märkä turkki. Paitsi ehkä hiustenkuivaaja, jolla ihmiselävä kuvittelee helpottavansa märän kissan oloa...

    VastaaPoista
  4. Naukulan Mamma: Tuli ne ikkunatkin sitten pestyä ja omaksi onnekseen Mindy ei edes huomannut joutuneensa vähäksi aikaa teljetyksi parvekkeelle turvallisuussyistä.

    Mandy: Vesikidutus oli kamalinta ikinä, mutta onneksi se on ohi. En enää edes muista koko juttua. Mulla on sellainen kumisuka, jolla lähtee karvoja irti kourakaupalla, niin ei todellakaan tartteisi ainakaan irtokarvojen takia pestä. Mä näin eilen vain jonkun ampiaisen näköisen olennon ja lokeista vain heijastuksia ikkunasta. Pyysin kyllä kovasti, että pääsisin oikeesti ulos.

    Meei: Hiustenkuivaaja on varmaan ihan hirveä. Edes sylissä istuminen ei ole niin inhottavaa. Niin noi mun ihmiset päätteli eikä kiusanneet metelivälineellä.

    VastaaPoista
  5. Minäkin pesin viikonloppuna kissan tosin en Unnaa. Kummitätikissa Lyyti oli sen sijaan oudon sameaturkkinen ja haisi "koiralle", joten joutuipa sitten pesulle. Turkkitilanne parani, mutta kyllä Lyytikin rutisi mahdottomasti pesua vastaan.

    Sikäli kannatan lyhytkarvaisenkin kissan pesua näin pienistäkin syistä, että pesu rutinoituu. Ehkä kissa siten paremmin muistaisi, ettei ikävästä tilanteesta pääse kuin odottamalla ja pesu ei varsinaisesti ole vaarallista. Vanhemmalla iällä tai sairaana kissa ei kuitenkaan välttämättä saa pidettyä itseään puhtaana, vaikka muuten pystyisikin turkkinsa hoitamaan.

    VastaaPoista
  6. ella: Koiralle haiseva kissa on aika todennäköisesti pesun tarpeessa :)
    En tullut edes ajatelleeksi vanhaa kissaa, kun en ole itse ollut vanhus-kissan kanssa tekemisissä. On kyllä siitäkin syystä tietysti hyvä totuttaa pesuun. Sen verran näyttelykissojakn pestään, että kai sen toiston jälkeen kestää paremmin. Tuntuu kyllä, että saisi aika tiuhaan Mindyä pestä, että se ei olisi enää niin kauhuissaan.

    VastaaPoista