Harvassa ovat ne aamut, kun Mindy ei pöydän nurkalta seuraa kaurapuuron keittämistä valmiina ottamaan maistiaisia. Useimmiten syöminen käy samalla aamujumpasta, kun lautasta kiertää ylös ja alas ja vasemmalle ja oikealle. Joskus siihen ei vain ole ollut aikaa ja olen syönyt puuroni seisten. Puuronhimo on tosin viime aikoina laantunut, eikä kurkottelua ilmene silloin, kun puurossa on Mindyn mielestä hyi niin kamalia banaanin- tai omenanpaloja.
Olin yllättynyt, kun tämän aamun suosikki olikin salaatinlehti leivän päällä. Mindy löysi aivan uuden innon kurkotella syömisiäni. Eipä siinä sitten muuta kuin irrottelemaan kynttä leivästä. Kun tassut oli erotettu leivästä, huomasin kissan istuvan peppukarvojaan myöten appelsiinimehussani.
Viime sunnuntaina 24.10. Mindy kohtasi pikkusiskoni huushollin pitkäkarvaisen Milon. Tämä komea kolli on ehtinyt jo reilun vuoden ikään, oma neitimme tulee reilut puoli vuotta jäljessä. Olimme jännittäneet etukäteen kovasti tapaamisen sujumista, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Mindy kohtaisi lajitoverinsa - sen jälkeen kun kävimme noutamassa sen sisarustensa luota elokuussa. Hurjaa!
Oletimme, että tyttökissa todennäköisesti puolustaisi reviiriään ahnaammin, niinpä päätimme että tapaaminen tapahtuisi vieraalla maaperällä. Milolla tuntui olevan etulyöntiasema: omat nurkat, puoli vuotta enemmän elämänkokemusta ja miehinen olemus. Milon aiemmat edesottamukset muiden kissojen kanssa ovat sujuneet niin, että se on ollut reipas ja uteliaasti tehnyt tuttavuutta, mutta muut kissat eivät ole suhtautuneet siihen kovin suvaitsevaisesti.
Mindy valtasi aluksi Milon kiipeilypuun ja tarkkaili tilannetta huipulta
Ja voi Milo-parkaa, suosio jäi tälläkin kertaa saavuttamatta. Uteliaan nuoren herran ensimmäinen lähestyminen oli hieman turhan innostunut, Milo nimittäin ponkaisi hirmuisella voimalla kiipeilypuun huipulta kurkkineen Mindyn viereen. Hurja hyppy sai Mindyn sähisemään.
Kun tilanne rauhoittui, tutustuminen jatkui häntien nuuhkimisella ja erilaisilla monimutkaisilla lähestymis-perääntymis -kuvioilla, joiden logiikan vain kissa ymmärtää. Epäselväksi jäi kuitenkin myös se, voisivatko viiksekkäät jatkossa tulla keskenään toimeen. Siinä missä Milon lähestymisloikka oli ollut ajattelematon, Mindyllä on vielä enemmän opettelemista käytöstavoissa. Neiti jatkoi sähisemistään läpi illan ja opetti Milolle käytännössä, kuinka hyökkäys on paras puolustus. Joku käpälänhuitaisuista taisi osua kohteeseenkin.
Toivomme kovasti, että seuraava kerta sujuu rauhallisemmissa tunnelmissa.
Blogin nimi ei ole "peto sängyssä" vain sen raflaavuuden ja sopivan kuvan takia. Nykyään aamuherättäjänä on varsinainen kissapeto.
Vielä kuukausi sitten aamut olivat ihania. Saatoin herätä kehräävä kissa mahallani tai kainalossani. Oli entistä vaikeampaa kammeta itseään sängystä ylös, kun vieressä oli ihana kiehnääjä. Kehräys alkoi arvioni mukaan neljän-viiden aikaan ja lakkasi hetkeksi karvapallon nukahtaessa. Joskus Mindy poikkesi ikkunalle, mutta syöksyi sieltä sänkyyn viimeistään herätyskellon soidessa.
Oikeastaan heti toivuttuaan ummetuksesta, Mindyn otteet aamuisin tulivat rajummiksi. Heräsinkin siihen, kun Mindy kiskoo hiuksiani päänahkaa kynsillä hipoen. No, vähän kirpaisee ja jättää kuumottavan olon. Uni on kuitenkin niin tarpeen, että yritän tuossa vaiheessa jatkaa nukkumista parhaani mukaan. Toisinaan virkistävän kampausherätyksen yhteydessä saa päähieronnan. Se tuntuu yhtä aikaa ihanan hemmottelevalta ja vähän pelottavalta. Neljä pitkäksi venyvää tassua painautuvat pään ja kasvojen ympärille kuin lonkerot ja alkavat joko hieroa tai tiukentaa otettaan kuin kuristajakäärme. Siinä vaiheessa kynnet yleensä pysyvät piilossa, mutta en voi olla ajattelematta niiden mahdollista esiintuloa.
Tuon jäljiltä olo on sekä huvittunut että hämmentynyt. Mutta sitten tulee jo pelonsekainen huoli siitä, mikä ihme omaa ihanaista mussukkaa riivaa, kun mukaan tulee vielä purenta. Aluksi se oli niin hellää näykkimistä, että sitä tuskin tunsi. Joskus se on yhdistettynä kaikkien tassujen puristusotteeseen käsivarren ympäri. Viime päivinä purenta on jo sattunut. Usein suojaudun laittamalla kädet peiton alle, mutta Mindypä tunkee väkisin perässä ja puree. Tänä aamuna puraisu tuli silmäkulmaan.
Kun Mindyn riehuminen menee sietämättömäksi, suljen sen makuuhuoneen ulkopuolelle. Mutta se ei suinkaan tarkoita tilanteen rauhoittumista. Mindy alkaa repiä liukuovea, mikä viimeistään herättää toisen nukkujan, jonka Mindy jostain syystä aina antaa olla rauhassa. Ei kestä montaa minuuttia, kun kissa on saanut liukuoven auki ja on taas sängyssä. Syystä tai toisesta Mindy tässä vaiheessa on usein rauhoittunut ja ainoastaan kehrännyt ja nukahtanut hetkeksi.
Kyse ei ole mistään nälkäkuoleman partaalla olevasta raasusta, koska usein kuivaruokaa on vielä vähän aamulla jäljellä. Enemmän Mindy tuntuu olevan seurankipeä. Mutta ei sekään auta, että silittelen sitä sängyssä. Pitää nousta ylös puuhailemaan keittiössä. Kun olen viimein noussut, Mindy voi aivan hyvin riehua itsekseen (joskin usein kaipaa pallonheittäjää tai muuta aamuisin). Miksi minut pitää sitten raapien ja purren kiskoa ylös sängystä, jos minua ei tarvita ruokkimiseen, hellimiseen eikä leikittämiseen? (Vieläpä kun olen pitänyt huolen, että nousen vasta Mindyn rauhoituttua enkä koskaan riehumisvaiheessa.)
Viereiselle pyykkitelineelle tipahtaa kiinnostava sukkamytty. Mitä tekee kissa? Lähtee parin metrin päähän tuolin päälle, koska tokihan melkein samalta korkeudelta saa paremman otteen - mitä väliä sillä, että etäisyys kasvoi mahdottomiin. :D Ja aivan selän takana, lähes pyykkitelineen alla olisi ollut tyyny, jolta yltäisi telineelle.
Saimme tarpeettomiksi käyneet kissanvaljaat kaveripariskunnalta. Voin kuvitella, että ne on suunnitellut joku, joka ei koskaan ole ollut tekemisissä eläinten kanssa. Eihän niitä saanut auki eikä kiinni edes ilman kissaa - saati sitten siinä vaiheessa, kun ne pitäisi saada pienen väkkärän päälle. En edes yrittänyt saada valjaita kunnolla päälle. Oli aika etsiä toiset kaupasta. Yhdellä merkillä näyttääkin olevan melkein monopoli kaupoissa, mutta ne näyttivät sen verran laadukkailta, että otimme sellaiset. Ne tosin mahtuisivat 1,5 kertaa Mindyn ympäri, joten vähän väliä niistä sojottaa hihnaa kuin palvelijattarensa vyöstä. Lyhykäinen pinkki hihna oli tallessa Minnin ajoilta.
Valjaat ensimmäisiä kertoja päällä - pientä poukkoilua :)
Mindy koki monelle tutun valjashalvauksen, kun valjaita kokeiltiin ensimmäisiä kertoja. Siitä toettuaan Mindy alkoi pomppia aivan päättömästi. Kerran istuimme sängyllä, kun aivan tyhjästä sängyn vieressä pongahti kissa suoraan ylöspäin metrin korkeudelle. Muutaman kokeilukerran jälkeen valjaissa saattoi liikkua jo melkein normaalisti. Hihnaa sen sijaan ei voinut ollenkaan kokeilla kotona, koska naruthan ovat hyökkäilemistä varten. Kuten arvelinkin, ulkona huomio kiinnittyi riittävästi muualle.
Tarkoituksenamme oli viedä Mindy ulos tehosterokotuksen jälkeen, mutta sitä seurasikin jo mainittu yli kahden viikon sairastelu. Onneksi syksy ei ollut vielä ehtinyt liikaa synkentyä, kun olimme valmiita lähtemään tutkimusmatkalle. Kantakaupungissa kun asumme, riittävän lähellä ei ole valitettavasti mitään vehreää. Lähin puisto on ruohokaistale kahden vilkkaan autotien välissä ja sinnekin pitäisi kulkea näistä teistä toista pitkin. Niinpä ainakin ensi käväisyllä pysyimme pihalla (jossa vieläpä on lemmikkien ulkoilutus kielletty, mutta emme me lasten leikkipaikalle menneet emmekä tuhonneet istutuksia). Tutustuimme myös naapurissa olevan yrityksen päämajan pihaan, joka ei ollut yhtään sen vehreämpi. Aina jostain raosta puski kuitenkin heinää tai ruohoa läpi ja niitä piti toki maistella. Sitten, kun piha loppui kesken, oli hyvä palata kotiin. Eikä Mindyllä näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Mindy ei ole sittemmin näyttänyt erityisiä ulos hinkumisen merkkejä eikä edelleenkään ole astunut rappuun, vaikka olisi monesti voinut (ulko-ovi on siitä niin monen oven takana, ettei rapusta voi oikein vahingossakaan ulos päätyä, joten emme ole tehneet erityistoimenpiteitä asunnon ovea avatessa).
