tiistai 26. lokakuuta 2010

Ulkoilua

Saimme tarpeettomiksi käyneet kissanvaljaat kaveripariskunnalta. Voin kuvitella, että ne on suunnitellut joku, joka ei koskaan ole ollut tekemisissä eläinten kanssa. Eihän niitä saanut auki eikä kiinni edes ilman kissaa - saati sitten siinä vaiheessa, kun ne pitäisi saada pienen väkkärän päälle. En edes yrittänyt saada valjaita kunnolla päälle. Oli aika etsiä toiset kaupasta. Yhdellä merkillä näyttääkin olevan melkein monopoli kaupoissa, mutta ne näyttivät sen verran laadukkailta, että otimme sellaiset. Ne tosin mahtuisivat 1,5 kertaa Mindyn ympäri, joten vähän väliä niistä sojottaa hihnaa kuin palvelijattarensa vyöstä. Lyhykäinen pinkki hihna oli tallessa Minnin ajoilta.

video
 Valjaat ensimmäisiä kertoja päällä - pientä poukkoilua :)

Mindy koki monelle tutun valjashalvauksen, kun valjaita kokeiltiin ensimmäisiä kertoja. Siitä toettuaan Mindy alkoi pomppia aivan päättömästi. Kerran istuimme sängyllä, kun aivan tyhjästä sängyn vieressä pongahti kissa suoraan ylöspäin metrin korkeudelle. Muutaman kokeilukerran jälkeen valjaissa saattoi liikkua jo melkein normaalisti. Hihnaa sen sijaan ei voinut ollenkaan kokeilla kotona, koska naruthan ovat hyökkäilemistä varten. Kuten arvelinkin, ulkona huomio kiinnittyi riittävästi muualle.


Tarkoituksenamme oli viedä Mindy ulos tehosterokotuksen jälkeen, mutta sitä seurasikin jo mainittu yli kahden viikon sairastelu. Onneksi syksy ei ollut vielä ehtinyt liikaa synkentyä, kun olimme valmiita lähtemään tutkimusmatkalle. Kantakaupungissa kun asumme, riittävän lähellä ei ole valitettavasti mitään vehreää. Lähin puisto on ruohokaistale kahden vilkkaan autotien välissä ja sinnekin pitäisi kulkea näistä teistä toista pitkin. Niinpä ainakin ensi käväisyllä pysyimme pihalla (jossa vieläpä on lemmikkien ulkoilutus kielletty, mutta emme me lasten leikkipaikalle menneet emmekä tuhonneet istutuksia). Tutustuimme myös naapurissa olevan yrityksen päämajan pihaan, joka ei ollut yhtään sen vehreämpi. Aina jostain raosta puski kuitenkin heinää tai ruohoa läpi ja niitä piti toki maistella. Sitten, kun piha loppui kesken, oli hyvä palata kotiin. Eikä Mindyllä näyttänyt olevan mitään sitä vastaan. Mindy ei ole sittemmin näyttänyt erityisiä ulos hinkumisen merkkejä eikä edelleenkään ole astunut rappuun, vaikka olisi monesti voinut (ulko-ovi on siitä niin monen oven takana, ettei rapusta voi oikein vahingossakaan ulos päätyä, joten emme ole tehneet erityistoimenpiteitä asunnon ovea avatessa).

Yrityksen päämajan pihassa on pieni allas
-S

2 kommenttia:

  1. Voih, ihana otus :)

    Ja ihania kuvia! Laadukkaita kuvia on aina ihana katsella, kuitenkin omat räpsyt on aina no.. räpsyjä.

    Vaikuttaa siltä, että Mindyn elämä on alkanut huonoista lähtökohdista huolimatta hyvin. Maailmassa on niin paljon ihmeteltävää ja tehtävää :)

    VastaaPoista
  2. On niin kiva seurata, miten tuommoinen pikkuinen löytää ja oppii vähitellen uusia juttuja.

    Kunnia kuvista menee enimmäkseen Artulle, jolla on kunnon järkkärikamera, kun taas itselläni on vanha ja toivottoman hidas pokkari, jolla ei voi sisällä käytännössä kuvata kuin auringonvalossa. Sitten kun tulee jotain hassua kuvattavaa, vaihtoehtoina on kamera, jota ei osaa käyttää ja kamera, josta jää vain suttua...

    VastaaPoista