keskiviikko 8. elokuuta 2012

Mihin sua taas viedään?


Piti olla kunnon tauko ennen Mindyn seuraavaa reissaamista. Mutta ei. Siinä me istumme Helsinginkadun ratikkapysäkillä ja nainen lepertelee Mindylle otsikon lauseen tietämättä, miten osuva se on. Juttelijan poistuttua Mindy nuolaisee naamaltaan viinanhuuruiset hajut pois. Ratikkamatka Kamppiin on muutenkin pahimmasta päästä, kun on niin ahdasta ja matkustajana on myös itkevä vauva.

Ties kuinka monennen kirkkaalla verellä kuorrutetun kakan jälkeen päätin varata Mindylle ajan kissaklinikalle. Mindyä asia ei näytä häiritsevän, mutta ei noin tiuhaan vuotaminen voi olla hyväksi suolistolle. Varsinkin lääkäriaikaa edellisenä iltana olin todella tyytyväinen, että aika tuli varattua, koska mikrosirun kohdalla oli todella mystinen möykkyinen ja reikäinen kohta. Päivää ennen Mandy-vierailua mikrosirun kohdalle oli tullut kunnon patti tai pari. Viikonvaihteessa ihon ulkopuolella tuntui kapea ja kova melkein irrallinen kohta, joka tuntui siltä kuin mikrosiru olisi luisunut ulos. Eilisaamuna eli lekuripäivänä suureksi osaksi irtonainen lärpäke oli lähtenyt pois ja jäljellä oli aikamoinen rupi. Mindy ei missään vaiheessa näyttänyt raapivan kohtaa eikä aristanut sitä.

Felinassa Mindy rauhoitettiin röntgenkuvausta ja verikoetta varten. Vakipaikassa saimme tammikuussa toimia Mindyn paikallaanpitäjänä hienot suoja-asut päällä, mutta tällä kertaa piti tunniksi yrittää keksiä muuta mietittävää. Verta ei sitten tutkittukaan eikä ulostenäytteitäkään, koska tammikuussa tosiaan on jo tehty niin massiiviset tutkimukset, ettei kaikkea tarvinnut toistaa ja oireetkin olivat nyt tietysti erilaiset.

Kuten yleensä, mitään hirveän valaisevaa tietoa emme saaneet, mutta todennäköisinä syinä pidettiin allergiaa (jota olen itsekin miettinyt syyksi) tai stressiä. Hoitona ärtyneelle suolelle on Trikozol-kuuri ensin kymmenen päivän ajaksi ja pienemmällä annosmäärällä voi joutua jatkamaan aika pitkäänkin. Lisäksi vielä maitohappobakteeria. Oli kiva saada lääkkeet suoraan lääkäristä mukaan. Mukaan lähti myös kahta eri raksua allergia- ja suolistovaivoihin. Märkäruokaa en yritä edes kokeilla, koska roskikseen se todennäköisesti päätyisi. Sitten alkaa poissulkumenetelmä mahdollisen allergian aiheuttajan löytämiseksi. Stressaantuneelta Mindy ei vaikuta, ainoastaan keskivertoa säikymmältä, eikä Mindyn olosuhteita voisi edes paljon rauhallisemmaksi muuttaa. Varmaa on, että lääkekuurista Mindy stressaa.


Koko kotimatkan Mindy seisoi urheasti horjuen kopassa ihan sen näköisenä kuin ei olisi lainkaan tässä maailmassa. Kovasti piti työntää naamaa verkko-ovea vasten ja tuijottaa, vaikka ei näyttänyt omia ihmisiäänkään tunnistavan.


Kotona vain istuttiin samassa vinksahtaneessa asennossa alien-silmien kera. Pientä huojuntaa oli havaittavissa, minkäänlaista silmänräpytystä sitten taas ei. Leukarapsut sentään kelpaavat kunnon tokkurassakin. Muutaman tunnin tätä trippiä kesti.



Friede esitteli vastikään violetteja silmiään, mutta osaa Mindykin näemmä: violettia ja pinkkiä keltaisella reunuksella.

Mindyllä oli selvästi nälkä heti palatessa, mutta niin sekaisin olevalle kissalle ei uskaltanut mitään vielä antaa. Kun oli saatu kehräys- ja kävelynäyte, oli sydämen aika. Aikaa sen hävittämisessä kuluikin.


Mustankin kanssa Mindy on nyt vähän samis. Reikä olkapäässä ei ole yhtään kiva! Kolon hoitoon saatiin mukaan silmävoidetta ja apteekista koukattiin Betadinea puhdistukseen.

Hartian hoitotoimenpide on näennäisesti helpompi kuin yökkis-antibiootin antaminen. Mutta kuinkas kävikään! Hartiaa ei meinannut saada tänä aamuna putsattua, kun illalla kerääntyneitä energioita purkava katti ei pysynyt paikoillaan ja yritti lähinnä kiehnätä käsiä. Antibiootin Mindy ilmeisesti ihan oikeasti söi itse, koska se oli käärittynä Easypill-möhnään. 

Edellisiltana töhnä ei vielä ollut niin herkullista ja pillerikin piti laittaa väkisin kahdesti. Ekan yrityksen jälkeen ei olisi kannattanut vielä huokaista, kun kohta huomaakin itse istuvansa melkein pillerin päällä.  Olisipa tämä antibiootti yhtä räikeän värinen kuin Synulox. 

Iltapäivän pilleri ei mennyt niin helposti. Nyt illalla Mindyllä on ilmeisesti antibiootista maha kipeä. Yhtään ei auta se, ettei Mindylle tänään meinaa ruoka maistua. Valmiiksi surkealle lepäävälle ressukalle ei viitsi änkeä maitohappobakteeritahnaa kaiken lisäksi. Aamun supervauhdikas leikki osoitti, että kynnetkin pitäisi leikata - tai omaa käsinäppäryyttä ja nopeutta pitäisi kehittää.

-S

13 kommenttia:

  1. Voi pientä trippailevaa Mindyä! Onko mikrosiru siis vielä ihon alla?

    Tsemppiä potilaalle ja hoitajalle. Toivotaan että tilanne tasaantuu ja mahdollinen allergian aiheuttaja selviää.

    Niin, ja vielä silityksiä!

    VastaaPoista
  2. Juu, se jäikin kertomatta, että mikrosiru on vielä ihon alla, mutta nyt pitää tarkkailla, ettei se tule ulos, koska se on tosiaan ihan rikkinäisen ihon vieressä.

    Kiitos tsempeistä! Mindy heräsi nyt tuntikausien torkuiltaan ja pääsi trippailemaan tällä kertaa mukavammin valeriaanahiirellä, vähän kuin lohdutukseksi kaikesta inhottavasta.

    VastaaPoista
  3. Voi pikkuinen! Eläinten sairastamiset ovat aina niin kurjia juttuja, kun niille mussukoille ei soisi mitään kipuja tai ikävyyksiä :-( Pikaista paranemista suloiselle Mindylle! Ja aika mahtavat psykedeeliset monivärisilmät :-o

    VastaaPoista
  4. Urhea sankaritar hieman pöllyissä. Toivotaan pikaista paranemista ♥

    VastaaPoista
  5. Ah, eläinten kännikommentoijat, edellisestä asunnosta ei päässyt ikinä ulos kissojen kanssa ilman niitten palautetta. Asuttiin karaokeräkälän naapurissa :D Ei jäänyt ikävä.

    Toivottavasti suolisto-ongelmat paranevat! Aadalla muuten auttoi barffaus ja märkäruoka kombo allergioihin.

    VastaaPoista
  6. Mikrosiruvaivoja... voi ääk. Ne sirut on yksiä kakkoja, jos osuu huonosti. Harmaalla ei oo ollut mitään hätää omastaan, mut mulla oli kans se just vähän mikä sullakin. Samantapainen. Siru on hankala :-(

    Paranemista myös verikakka-asiaan!

    VastaaPoista
  7. Voi Mindy-pieni, niin liikuttavan näköistä tuo istuminen urheasti horjahteluista huolimatta. Toivottavasti vaivat jäisivät jo taakse ♥!

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille yhteisesti toivotuksista ja silityksistä! ♥

    Saila: Niin, varsinkin kun niin kovasti toivoisi, että ne edes ymmärtäisivät inhottavien hoitojen olevan omaksi parhaaksi.

    Naukulan Mamma: On se aika selviytyjä-sankaritar

    Saara: Voi kauheeta, jos kännikommentoijat olisi pysyvä riesa.
    Barffaus + märkäruoka kuulostaa hyvältä, niin kauan kuin nirsolta ja itsepäiseltä kissalta ei kysytä. Barffiruuassakin Mindyn suvaitsevat ruoat ovat huvenneet.

    Musta: Ihan höhlä koko siru, kai mä ite tiiän missä oon!

    Minni: Saisivat jäädä! Johan tässä on oltu aika monta kertaa tutkittavana ja hoidettavana varsinkin ikään suhteutettuna. Mindy voisi myös oppia Minniltä kilttiä lääkkeiden syömistä.

    VastaaPoista
  9. Voi pientä! Tosikurjaa tuollainen! Toivottavasti menee vaivat ohi. Tsemppiä hoidettavalle ja hoitajalle! Kissan lääkintä on kamalaa, vaikkakin se kehittää luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä... Ja tosiaankin sitä luulisi, että ihonhoito on helpompaa. Juuei ole.

    Meillä oli kanssa taannoin puhetta sen eliminaatiodieetin aloittamisesta Friedelle, mutta olen vieläkin kahden vaiheilla. Nyt on mennyt kohtuuhyvin näillä säädöillä. Tosin Friedellähän on "vain" iho-ongelmia, vatsavaivat on paljon pahempi juttu! Ja teillä kun on lisäksi vielä tuo haavakin...

    Ei voi muuta sanoa kuin että jaksamista kovasti! Ei oo helppoo :(

    PS. Violetti-pinkit silmät! Siistiä!

    VastaaPoista
  10. HEnna, Friede ja Figo: Kiitos tsempeistä! Sanoisin myös, että lääkintä kehittää näyttelijäntaitoja. Pitää olla kuin ei oliskaan, vaikka on keräilemässä lääkkeitä valmiiksi.

    Allergian lähteen selvittäminen kissoilla on sen verran rankkaa, että ymmärtää, jos siihen ei ryhdy ennen kuin on melkeinpä pakko. Erityisen vaikeaa sen täytyy olla monen kissan kodissa, varsinkin jos allergikolla on hyvä ruokahalu.

    VastaaPoista
  11. Voi pientä alien-huojujaa <3

    Toivottavasti oireiden syy ratkeaa pian. Jaksamista lääkintämiehistölle!

    VastaaPoista
  12. Sisko raukka! Nyt häntä pystyyn ja paranemaan! Ei omia ihmisiä saa noin säikytellä! Minä olen ollut ihan terve, vaikka stressin aiheuttajia on talo pullollaan, kuten varmasti vierailullasi huomasit! On vilkkaita ihmislapsia ja yli-iso koiruus!

    Tsemppistä sisko-kullalle ja hoitohenkilökunnalle! Terkut myös ihmisiltäni teille kaikille!

    VastaaPoista
  13. Eki ja Mandy: bggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggggjkiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii77777777777777777777777777777777ggggggg <- Mindy varmaan halusi sanoa, että voi kuitenkin ihan hyvin, haavakin on jo pienentynyt eikä sitä edes tee mieli raapia.
    Tasan ei nyt ole mennyt tyttöjen geenit, mutta meillä on ainakin lyhyempi matka lääkäriin, niin kai tässä joku tarkoitus on. :)

    VastaaPoista