maanantai 24. tammikuuta 2011

Tötteröpään paluu

Mindy osasi eilen olla niin hyvin nuolematta mahaansa, että uskallettiin luopua kaulurista yöksi ja työpäivän ajaksi. Pitkin päivää iski kamala tunne siitä, että mitä jos ei olisikaan pitänyt jättää kauluria pois. Mindy oli ollut vauhdissa ainakin siitä päätellen, että vesikuppi löytyi sängyn alta.

Iltapäivällä tarkastettiin masu ja haava olikin turvonnut ja punaista pilkotti selvästi enemmän kuin aiemmin. Laitettiin taas kauluri, mutta koska seurasimme muutenkin Mindyn puuhia, otimme härpäkkeen pois. Vietin intensiivisesti Mindyn seurassa ainakin neljä tuntia illasta. Leikki maistui, samoin ruoka. Ehkä Mindy ottaa Mandy-siskoaan painossa kiinni samalla lailla leikkauksen jäljiltä. Muutamaan kertaan piti peseytyminen keskeyttää, kun kieli alkoi lähestyä mahaa. Loppujen lopuksi jopa reilummalta tuntui laittaa kauluri kuin säikytellä kesken hartaan pesuhetken. Sitäpaitsi en ollut itse pystynyt syömään ja tarkkailemaan samanaikaisesti.

Rakkaimmasta lelusta ei luovuta edes unien ajaksi, parasta varmistaa tiukalla otteella.

Mahtaakohan leikkauksella olla jotain tekemistä asian kanssa vai minkähän takia Mindy eilen huusi imuroinnin aikana? Tähän asti Mindy on vain mennyt toiseen huoneeseen tai sivummalle imurin ilmestyessä. Mistä moinen kauhistunut miukuminen?

Mutta onneksi muuten tavat ovat pysyneet ja ääntelykin alkaa palautua. Leikkauksen jälkeisenä aamuyönä Mindy toi yhden joululahjaleluistaan minulle sänkyyn. Tietysti tuomisena oli juuri se vaaleanpunainen kulkusella varustettu olento, jonka maha piti heti joulupäivänä kursia umpeen. Olin hyvin liikuttunut, kun kulkeminen kaulurin kanssa on kuitenkin niin vaivalloista.

-S

2 kommenttia:

  1. Voi pikku tötteröpäätä, voimasilityksiä täältä paljon.
    On toi poikien kastroiminen paljon helpompaa, kun ei tule mitään isoja leikkaushaavoja. Meillä Armas pysyi ihan samanlaisena leikkauksen jälkeen, kuin mitä oli ennenkin. Onni taas oli ennen leikkausta tosi reipas ja rohkea, mutta nyt sille on tullut jokin kammo kuljetuslaatikoita kohtaan ja pelkää kanssa imuria hirvittävästi.

    Mukava kuulla, että Mindy kuitenkin suostuu kaulurin kanssa kulkemaan. Omaa kokemusta kaulureista ei ole, mutta nuo on muutenkin niin kömpelöitä ettei kulkemisesta varmaan tulisi sitten yhtään mitään :D

    VastaaPoista
  2. Aika jännä juttu, että leikkaus voi muuttaa luonnettakin jotenkin. Vaikka eipä noista tiedä, kun tuntuvat muutenkin ajoittain keksivän jotain uusia päähänpinttymiä. :)

    VastaaPoista