perjantai 14. tammikuuta 2011

Spläsh!

Viime marraskuussahan uutisoitiin siitä, miten kissojen latkimisen salat ovat paljastumassa. Artikkelissa sanotaan koiran loiskuttavan juodessaan vettä usein lattialle.

Mindyn juomatyylin luonnehtisin nimenomaan loiskuttavaksi. Lokakuun tienoilla Mindy alkoi juoda vettä yhä vähemmän ja siirsin vesikupin ruokakupin vierestä makuuhuoneeseen ja laitoin välillä Mindyn eteen tyrkylle paikasta riippumatta. Juominen lisääntyi heti (valitettavasti samalla myös kiinnostus mitä tahansa märkäruokaa kohtaan laantui olemattomiin), mutta hauskinta oli litkiä loiskittua vettä lattialta ja tassusta.

Näin meillä:


Meno kiihtyy loppua kohti


Kuvaaja saa pisaroista osansa

Pahoittelen videoiden hämäryyttä ja heikkoa laatua.

Hauskinta läträys on tietysti ihmisten nukkumaanmenoaikaan tai keskellä yötä, jolloin saa kuivausrätein varusteltua seuraa. Loogisesti voisi ajatella, että kannattaisi hankkia raskaampi ja isompi vesikuppi ja pitää se kunnon alustalla. Mutta jos tämä on varmin keino saada katti latkimaan, niin pitäydytään tässä.  Kaipa se joskus kyllästyy.

-S

12 kommenttia:

  1. :) Syy ralliin tuon kupin kanssa taitaa olla kuva sen pohjalla joka näkyy vaaleaa lattiaa vasten. Mindy yrittää saada sitä kiinni kaikin tavoin :)

    VastaaPoista
  2. Hyvät videot ja vauhdikas kissa, jolla ei taatusti ole kuivumisongelmaa : ). Suosittelen kyllä sellaista kuppia, jossa on imu pohjassa ja tanakka rakenne. Silloin kyllä menettää hauskuuden. Meillä on vettä aina tarjolla enkä ole sitten seurannut sen menekkiä. Luotan siihen, että ne juo tarpeeksi. Voin olla väärässä.

    VastaaPoista
  3. Mainiot videot! Meillä Wilma haluaa liikuttaa lasista vesikuppia ensin, jotta saa veden liikkumaan. On vissiin parempi hahmottaa se vedenpinta, ettei vaan työnnä nenuaan liian syvälle. Teillä siitä tuskin on kysymys :) !

    VastaaPoista
  4. Melkonen vesipeto Mindy! Onko vielä vesikuppi mennyt kokonaan nurin?! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tuntuu teillä riittävän!

    VastaaPoista
  5. Ihana loppuvillitys tuossa eka videossa :) Nauroin! Ei ihme, jos ainakin vedenkulutus on tuolla tyylillä lisääntynyt :D

    VastaaPoista
  6. Mullekin tuli mieleen, josko tuo leikkiminen johtuisi kuvasta kupin pohjassa. Toisaalta, jos se saa kissan juomaan enemmän niin tavallaan hyvä. :D

    Meillä on kaksi vesikuppia, ruuan vieressä ja toinen saunassa jossa Anni viihtyy paljon. Juominen on lisääntynyt kun tuli toinen kuppi.

    VastaaPoista
  7. Mindy Mindy, MITÄ sä oikein puuhaat?! En oo nauranut moneen päivään näin paljon! Hyvä meininki :-D <3

    VastaaPoista
  8. Jos Mindy jotain kupissa jahtaa, niin jotain kissojen keskuudessa tunnettua henkimaailman olentoa - vesikuppitouhu on nimittäin ihan samanlaista myös täysin valkoisen astian kanssa. Tosin tuosta Pupu Tupuna -kupista se alkoi ja on tietty voinut jäädä tavaksi astiasta riippumatta. Nurin asti ei sentään ole vielä yksikään kuppi mennyt.

    Toisinaan Mindy näyttää sormiväreillä maalaavalta lapselta hinkatessaan keskittyneesti vettä lattiaan tai alustaan. Epäselvää on vielä se, onko pointtina märistä anturoista lähtevä nitisevä ääni vai kenties jännittävän liukas lattia.

    Zepan tavoin on tullut muutamaan kertaan kysyttyä nauraen Mindyltä, mitä ihmettä se puuhaa. Näin varsinkin, kun yrittää saada unta ja sitten alkaa tassujen hinkkauksesta lähtevä nitinä. :D

    VastaaPoista
  9. Rakas sisko! Tuo taitaapi olla meillä siskoksilla geeneissä, sillä minäkin tarkistan joka ikinen kerta, kun emäntäni avaa keittiön hanan, että miten se vesi sieltä tulee, taitaa olla taikuutta! Ihanaa on, kun emäntä antaa kukkasille (jotka muuten jätän rauhaan) vettä, minun on vaan pakko työntää tassu alusastiaan ja juoda vettä tassusta! Omalla vesikupilla osaan käyttäytyä silti, eli juon tosi nätisti vettä. Mutta kaikki lavuaarit ovat niin ihania veden virratessa! Tosin usein kyllä jostakin syystä korvat tuppaavat kastua sen kirkkaan metalliputken kanssa, outo juttu, mutta ei se minua haittaa! Olet muuten ihan minun näköisenikin, vaikka luonteissamme onkin hieman eroa... Terveisin siskosi Mandy;-)!

    VastaaPoista
  10. Voi Mandyseni, ihana kuulla sinusta! Mitäs me läträäjät :) Silloin kun olin paljon pienempi, tykkäsin kuunnella ja katsella veden valumista viemäriin. Joskus menin lähemmäs ja sitten kuono osui märkään ja hätkähdin. Niiden kertojen jälkeen en ole halunnut edes käydä lavuaarissa. Keittiön lavuaarissa en ole vielä edes käynyt, onpa uusia paikkoja valloitettavana. :)

    VastaaPoista
  11. Hei Mindy! Minulla on suuri tehtävä! Oletko sinä kuullut sellaisesta kuin koira tai iso sakemanni? Minun perheessäni on sellainen ja olen kovasti kouluttanut sitä poikaa! Kyllä se alkaa jo oppia, että MINÄ olen se joka määrää ja se on VAIN koira! Välillä sähisen ja läppään tassulla, välillä voin nuuskia ja olla kaveria, ihan miltä minusta milloinkin tuntuu! Nyt olen miettinyt, että uskaltaiskohan hypätä sen otuksen niskaan tai yrittää pölliä siltä sen luu. Olen jo tutkaillut tilannetta ja käynyt nuuskimassa sitä luuta, kun se näyttää niin herkulliselta! Mutta en ole vielä niskaan hypännyt, tassulla olen yrittänyt kyllä läpätä kun se makoilee edessäni lattialla. Jostain syystä tuo turri on erityisen kiinnostunut hännästäni, miksiköhän? Tosin onhan meillä niin nätit raidalliset hännät vai mitä? Joskus se turilas kehtaakin jahdata minua, mutta onneksi olen vikkelä ja ainahan voin tehdä äkkipysähdyksen, nousta takatassuille ja sähistä etutassut levitettyinä, se tehoaa aina! Sillä kun on niin iso kuono, että siihen kyllä osuu aina! Kiva nähdä siskon kuvia!

    VastaaPoista
  12. Mandy, onpa sinulla vastuullinen tehtävä. Minä en ole koirien kanssa ollut, olisi varmasti hurjan jännittävää. Huonoa designia niillä, kun ovat niin suurikuonoisia, mutta hyvä sinulle. Mutta jahtaamisen ja läppäämisen minäkin osaan, tässä on videotodiste http://tassuinen.blogspot.com/2010/11/mindyn-ja-milon-toinen-tapaaminen.html.
    Meillä on kyllä varsin kauniit hännät, olisi hauska nähdä sinustakin uusia kuvia. Näyttäisiköhän kuvia katsoessa samalta kuin silloin, kun kurkistan uunin lasiin ja siellä tuijottaa joku söpöläinen?

    VastaaPoista