Meillä on pitkin syksyä ollut menossa jokin salaperäinen patterioperaatio, minkä vuoksi Mindyn luona on joinakin päivinä käynyt vieraita ihmisiä mittailemassa ja asentelemassa. Juuri ennen kovimpia pakkasia pattereihin saatiin oikeat termostaatit ja siinä vaiheessa ikään kuin olettaa, että vihdoin saadaan lämpöä. No ei kai nyt sentään. Mutta Mindy sai kivan lelun väliaikaisesta termostaattivääntimestä, jonka vieraat ihmiset unohtivat sängylle. Sillä on kovasti kolisteltu pitkin lattioita.
Mindy ei normaaliolosuhteissa viihdy peiton alla paitsi satunnaisilla tutkimusmatkoilla nukkumaanmenoaikaan, kun tunnelin suu tulee houkuttelevasti esiin. Kymmenen asteen pakkanen ja kylmät patterit ajoivat vilukissan kuitenkin peiton alle värjöttelemään.
Mindystä on saanut viime aikoina säännöllistä uniseuraa. Viime yönäkin Mindy riehui kuin riivattuna, mutta juoksi sänkyyn nopealla tahdilla, kun olin juuri päässyt peiton alle. Siihen se käpertyi pään viereen kerälle kuten monena edellisenäkin iltana. Ja siinä se oli kerällä aamulla - ja venytteli niin, että heti sai tuoksutella pehmoisia mahakarvoja.
--
Mihinkään edeltävään mitenkään liittymättä, tassu pystyyn persiljaa syöneet! Meillä on ruokapöydällä ruukkupersilja, josta Mindy ohimennen napsaisee reippaan palan suuhunsa. Hyvä, että maistuu, kun en ihan kaikkea laittanutkaan keittooni.
-S
Ai persiljaa? Meillä on syöty antaumuksella ruohosipulia sekä Viljon että Ransun voimin, vaikka kissat kuulemma eivät pidä sipulin hajusta. Hmm.
VastaaPoistaMindy kuulostaa suorastaan suloiselta unikaverilta, kannattaako niitä termostaatteja nyt korjatakaan?
Voi Mindy, sä oot niin nuori ja nätti!!! Ja sängynlämmitin :) selvästikin perheen oikea valopilkku. Mutta että persiljaa??
VastaaPoistaVoi miten söpöä että hän tulee viekkuun nukkumaan ja menee peiton alle lämmittelemään, aww <3
VastaaPoistaIhana vilukissa! Mikäpäs sen ihanampaa kuin oma kissiliini vieressä nukkumassa <3
VastaaPoistaMukavia ihmisiä teillä onkin käynyt, lelunkin toivat. Tosin lämpö olisi ollut toivotumpaa?
VastaaPoistaUnikaverin kuitenkin sait♥
Samoja patteriongelmia koko syksyn, eikä siinä kaikki.
VastaaPoistaPersiljaa? Nope.
Persiljaa!? Kelpaisikohan se täälläkin. Täytyy kokeilla :)
VastaaPoistaElekee paleltua, vaikka on kylymä ;)
VastaaPoistaToivottavasti alkaa lämmetä! Ei ole hyvä jos palelee :(
VastaaPoistaSaila: Huh, ruohosipulia! Nooo, kylmä ja Mindy on parempi kuin lämmin ja ei Mindyä.
VastaaPoistaAlwaro Black Winner: Valopilkku ja älynväläys...mitä näitä nyt on.
Leena: On se ihana <3
Heska: Sitkeästi on pysynyt vieressä, vaikka olen ehtinyt luulla Mindyä jo tyynyksi ja herätyskelloksi (ei tainnut tykätä, kun läimäsin väärään suuntaan).
Myrsky: Tosi reiluja patteri-ihmisiä kyllä. *kolin, kolin*
Zepa: Teillä se vasta koettelemus onkin ollut!
Mamma N: Raporttia odotellessa :)
ella: Yritetähän :)
Henna, Friede ja Figo: Ei yhtään, paitsi kun leikitään lämpimikseen.
Onneksi on vaihtoehtoisia lämmittelypaikkoja sanon mäh ! Meillä muuten Börjen suosikkeja on idut, raat herkkusienet ja punainen paparika, persiljaa koitetaan teidän innoittamana seuraavalla kerralla ;)
VastaaPoistaTaru: Jopas on Börjellä pöperöt! Persilja on edelleen meillä päivittäisessä napustelussa, suosittelemme! Taitaa olla terveellistäkin.
VastaaPoistaMeillä ei ole persiljasta kokemusta, mutta ruohosipuli maistuu meilläkin... Rousk rousk!
VastaaPoistaJa emännän tehdessä salaattia, täytyy niitä huuhdeltuja salaatinlehtiä aina käydä maistamassa tai ainakin vähintään nuoleskelemassa vedet niistä... Ei kerrota muille perheemme jäsenille, että kissa on ehtinyt ensin...
Eki ja Mandy: Joo, salaattia pitää aina käydä rouskasemassa ruokakassista, kun toinen vielä riisuu kenkiään.
VastaaPoista