sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pakko päästä!


Mindyllä on toisinaan pakkomielteitä, kuten oletettavasti kissoilla muutenkin. Eilisillan juttu oli tiskipöydän päällä oleva ruokakaappi. Näiden muutaman kuukauden aikana, kun olemme täällä asuneet, Mindy on vain muutaman kerran käynyt keittiön tasolla, joka siis koostuu vain hellasta ja tiskipöydästä toisin kuin edellisessä asunnossa. Täällä se on turvallisuussyistä kielletty paikka. Eilisiltana sillä ei Mindyn mielestä ollut väliä. Kaappiin oli päästävä.

Ensin kovaa miukunaa ja sitten vasen tassu ovenkahvassa kiskomassa ovea auki, toistetaan muutaman kerran. Mindyn uteliaisuuden taltuttamiseen tepsii joskus salamyhkäisen paljastus. Niinpä nappasin kissan syliin ja näytin, ettei kaapissa ole mitään erikoista. Mindyllä ei ollut sama ajatus. Se ponkaisi sylistä suoraan hyllylle. Hetken tutkiskelun jälkeen kaapin saattoi unohtaa. Ei enää mitään nähtävää.

Kaappiepisodin jälkeen pääsimme nukkumaan. Hoitolaisten aikaan alkanut tapa tulla kerälle viereiselle tyynylle on jatkunut melkein joka yö ja myös päikkäreiden aikana. En oikein osaa täysillä nauttia siitä, kun tiedän senkin olevan vain väliaikaista. Ihanaa se on joka tapauksessa.

-S

6 kommenttia:

  1. Suloinen tuo Mindyn tapa hoitolaisten kyläillessä. Itse saan nauttia vastaavasta ihanuudesta vieraillessani Unnan kanssa tätikissojen luona. Silloin Unna nukkuu yöt aivan kiinni kyljessäni :)

    VastaaPoista
  2. Pakkomielteitä, ei kai:D Meillä halutaan vaatekomeroon.
    Viereisellä tyynyllä nukkuva kissa♥

    VastaaPoista
  3. Meillä viimeisin vahvistus valtaa jääkaappia ;)

    VastaaPoista
  4. Tarun viimeisin vahvistus :D ♥

    Nuo kaapit tuntuu olevan kiehtovia noin yleensä ja jotkut erityisesti. Meillä on useampi kaappi viritetty kiinni joko narulla tai ilmastointiteipillä. Muutoin tuppaa huonosti pysymään tavarat oven sisäpuolella ja Friede ulkopuolella.

    Nukkumishommat meillä hoidetaan öisin yhdessä kasassa, minä alimpana ja kissat sitten siinä päällä vapaavalintaisessa järjestyksessä.

    VastaaPoista
  5. Jotkut asiat nyt vaan ovat sellaisia, että ne on itse hoidettava! Ilmeisesti selityksesi ruokakaapin sisällöstä oli epätarkka! :D

    VastaaPoista
  6. ella: Voi tuttua ja turvaa hakeva Unna ♥

    Myrsky: Sijaiskodissa taitaa olla kiehtovampia vaatteita. :)

    Taru: Näin olen lukenut, ei yhtään hassumpi kohde. :D

    Henna, Friede ja Figo: Teillä on selvästikin asiat hyvässä järjestyksessä sekä kaapeissa että unijärjestelyissä. Kissat lämmittävät varmasti ihanasti talvella.

    Mamma N: Joskus empiirinen tutkimus on näemmä tarpeen. Jännä juttu sinänsä, että omat ruoat ja herkut olisi paljon helpommin saatavilla alakaapissa.

    VastaaPoista