perjantai 31. lokakuuta 2014

Hurlumhei


Mä vähän sisustin uusiks kun toi yks oli taas jättänyt mut yksin. Ei se edes tajunnut tuoda uutta paperipussia, vaikka tää vähän hajos.


Tsädäm, pyykkitelinekin meni rikskraks eikä siitä enää koskaan pystyyn palannut. Tylsää, kun sen alla oli kiva vaania. Pelasin kans curlingia possun kielellä.


Vruuuum...

-Mindy

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Talviaikaan


Tänään on käännelty kelloja. Syksyllä käännetään aina aamuisin, jotta voi ilahtua ylimääräisestä tunnista. Keväällä kellot käännetään edellisiltana, että ei tarvitse aamulla menettää tuntia. Stereoista oli jonkun sähkökatkon aikana lähtenyt kelloasetukset kokonaan. Tilanne vaati manuaalia nyt, kun kellonajan halusin muiden kellonkääntelyiden ohella asettaa.


Onneksi ajan asettaminen oli helppo ja nopea toimenpide, niin pääsi äkkiä ihastelemaan söpistelevää Mindyä. Laatikollinen erilaisia manuaaleja sen sijaan ei tullut äkkiä palautetuksi kaappiinsa.




Mindy on ainoa, joka tarkenee makoilemaan massu paljaana. Hinku parvekkeellekaan ei ole laantunut. Kun on itsellä kolme pitkähihaista päällekkäin ja silti näpit kohmeessa, ei ihan hirveästi tee mieli toimia parvekeportsarina.

-S

lauantai 11. lokakuuta 2014

Drinkki jäillä


Olen taas vaihteeksi lojunut päiväkausia kipeänä sängyssä. Siitä syystä perjantainen vesikatko tuli täytenä yllätyksenä, kun niistä ilmoitetaan vain pari päivää aiemmin alaovella. Aamupuuroa saimme sitten odotella iltapäivään asti.

Mindy sai sentään jääpalasta täydennystä vesimaljaansa. Sekös herätti ihmetystä.



-S

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kaksin


Olemme maanantai-illasta lähtien olleet Mindyn kanssa jälleen kahden kesken kotona. Samoihin aikoihin ilmat ovat viilenneet sen verran, että Mindystä on saanut nukkumaan mennessä taas seuraa peiton alle. Sitäkin todennäköisemmin aamulla löytää jalkopäästään kissan kerällä.

Kansainvälisen eläinten päivän ja lisääntyneen yhteisen ajan kunniaksi teimme paperipussi-inventaarion. Pusseja on viisi. En ole ihan vakuuttunut kaikkien tarpeellisuudesta.

Eläinten päivän lisäksi tänään on myös kansallinen korvapuustipäivä. Mindy onkin tänään kovasti leiponut, joskin tuloksena on pullien sijaan lisääntynyttä ihastelua ja lässytystä.

Pari kuukautta Mindy söi raksunsa tavallisesta kupista, mutta palautin aktivointilaudan vähän aikaa sitten käyttöön. Samalla ruokahalu kasvoi ja lauta on huvennut kovaa vauhtia raksuista, kun taas ruokakupissa oli lähes aina ruokaa jäljellä.


Mindy istuu alimmassa ja ylimmässä kuvassa saman pussin päällä. Jälkimmäisessä ulkoasu  on hetkeä myöhemmin aikalailla repaleisempi. Jos nyt edes sen saisi heittää pois.


Kesä oli ja meni, mutta Mindyn vaatimuksesta sinnitellään vielä päivät parvekkeen ovi avoimena. Mindy viettää vielä tuntikausia siellä tiiviinä myttynä. Vaikka kissa kuinka yrittää elää vielä kesäajassa, itse en mahda mitään sille, että kuvat menevät taas ihan mössöksi, kun valoa ei nyt vain riitä enää.
 

-S