lauantai 8. syyskuuta 2012

Hullujen huone


Aika pentujen kanssa tuntuu juoksevan melkein yhtä nopeasti kuin pennut itse. Tuntuu kuin ei olisi koko viikkona ehtinyt töiden lisäksi tehdä yhtään mitään muuta kuin yrittää viihdyttää ja hoitaa sekä Mindy että hoitolaiset. On aika turha toivo, että aamulla tai töistä tullessa ehtisi ihan nopeasti vain käydä kylppärissä. Yleensä ensimmäisenä pidemmän tauon jälkeen on kakkaisten tassunjälkien jynssäys, vessapapeririekaleiden kerääminen ja kaikenlaista epämääräistä täynnä olevan vesikupin putsaaminen siinä samalla kun vähintään yksi kissa roikkuu jostain kiinni.

Nämä siis, kun on ensin päässyt hoitohuoneeseen, tai hullujen huoneeseen, joksi sitä nykyään kutsun. Pennut tulevat koko ajan ripeimmiksi ulos syöksyjiksi (aivan kuten Mindykin rapun suhteen). Viimeisimmän sisäänmenoyrityksen seurauksena Jasmine ehti juosta melkein sängyn alle - ja Mindy ehti melkein päästä nenäkosketuksiin. En enää edes muista, oliko minulla siinä kohtaa kaiken lisäksi Tuhkimo kädessä. Kuinka vetää ovi perässä kiinni, kun on kummassakin kädessä rimpuileva kissa?

Taas on näkyvissä vanha tuttu ilmiö, että pennut eivät näytä kuvassa niin pieniltä kuin ne oikeasti ovat. Oikein näppärästi siis mahtuu käteen eikä paina mitään.


Jasminesta on edelleen lähes mahdoton saada pokkarilla kuvia ilman luonnonvaloa. Asiaa ei edistä se, että se jatkuvasti hyppää syliin ja kurkottaa kameraan. Pentujen asetelma muuttui siis ensimmäisen yön aikana niin, että Jasminesta tuli vilkkaampi osapuoli alun ujostelun jälkeen. Vilkas on aika lievä ilmaisu, kun Jasminesta puhutaan.


Siskon hännällä leikkiminen on enemmän Tuhkimon juttu, mutta Jasminekin on innostunut siitä.


Voin kertoa, että vessassa käynti ihan asian kanssa on aika hankalaa näiden kanssa. Vaikka kuinka syöksyisi istumaan kannen pika-avauksen jälkeen, on hyvin todennäköistä, että toinen kissa on ehtinyt hypätä pöntölle yhtä aikaa. Onneksi molemmat ovat saaneet reunasta kiinni ennen sukeltamista. Jasmine on juuri tuollainen vilkas kipuaja kuin kuvasta voi päätellä.


Näemmä pelkkä telineen räpeltäminen riittää, kun vessapaperi on siirretty vähemmän houkuttelevaan paikkaan.


Itse tyhjennettyä rullaa on erityisen nautinnollista purra ja potkia - kelpaa myös vauhdikkaasti kuljetettavaksi.

Hoitolaisten lauantai-illan ohjelmaan kuuluu esittäytyminen kotiehdokkaalle. Toivotaan, että molemmat saavat kodin yhtä aikaa. Jasmine ei ainakaan kestä yksin olemista pienessä kylpyhuoneessa. Pitkä jo Virossa alkanut Axilur-kuuri on takana ja tehosterokotus pian edessä, joten periaatteessa pennut ovat aika valmiita pääsemään eristyksestä. Mutta olen varma, ettei Mindyn hermot kestäisi Jasminea. Tuhkimo voisi olla ihan mukavaa seuraa, vaikka kiltit ja rauhallisetkin kissat ovat tähän mennessä ainakin passivoineet ja stressanneet Mindyä.

Oven takana enimmäkseen pysyttelevistä miukulaisista Mindy ei ole ottanut stressiä. Välillä se käy kurisemassa ovella ja läppää Jasminen oven alta tunkevaa tassua. Kovin uteliaana se oli menossa Jasminea tervehtimään, kun tuli livahdus.

-S

10 kommenttia:

  1. No ei ole tylsää teillä : D. Kuulostaa hauskalta, mutta samalla ymmärrän oikein hyvin tilanteen, on sen verran kokemusta. Lapsi on terve kun se leikkiin, sanotaan. Sama pätee eläinlapsiin ja se se vasta kamalaa on, jos ne hiljenee. Huoli eläimen sairaudesta on ikävää, joten antaa palaa : D
    Jaksamista kuitenkin!

    VastaaPoista
  2. Ihanat pikku riiviöt:D Onneksi eivät ole ehtineet sukeltamaan!
    Pidetään peukkuja että koti löytyisi niin pääsisitte jatkaamaan normaalielämää.

    VastaaPoista
  3. Oletko päässyt suihkuun yksin? Minä en aikoinani, vaan kissa valui yläilmoista saippuaista selkääni pitkin alas. Pöntössä myös käytiin, ym.ym.
    Toivottavasti pennuille löytyy illalla sopivat kodit/koti.

    VastaaPoista
  4. Eiköhän kaikki pennut sukella pönttöön kerran :-) Sisäinen pakko päästä katsomaan...

    Toivotaan pennuille hyviä koteja! Ihania ovat!

    VastaaPoista
  5. Taisin kuulostaa siltä kuin hoitolaisten kanssa oleminen olisi raskasta raadantaa. No, onhan se, mutta on ne silti tosi ihania. Olisi vain hurjan paljon helpompaa, jos hoitolaisille olisi oma huone eikä tarvitsisi jakaa pientä kylpyhuonetta niiden kanssa. Onneksi nämä eivät suihkusta paljoa hätkähdä. Eivät ne sentään suihkuun tule, mutta saa niitä joskus nostella yksi kerrallaan kauemmas, että uskaltaa laittaa veden tulemaan.

    Illan hyvät ja huonot uutiset on, että kissat saavat yhteisen kodin. Siitä olen erityisen iloinen, että pääsevät yhdessä, vaikka olinkin vielä äsken vähän huolissani Tuhkimon jaksamisesta koheltajan kanssa. Huono uutinen on tietysti se, että ne lähtevät kovin pian ja meille jää kova ikävä. Mindyllekin niistä on ollut jonkunlaista tassuläppäysseuraa.

    Tulee olemaan tylsää, kun kukaan ei hyppää syliin tai kiipeä lahkeeseen aamuaskareissa. Jasmine melkein onnistui kiipeämään pyjamahousujen lahkeen sisällä vyötäröön asti.

    VastaaPoista
  6. Voi kaunottaria <3 Todella kaunismuotoiset silmät tyttösillä. Kiva, kun jaoit tämän kissanpentuihanuuden kanssamme. Ei muuta kuin onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  7. Hienoa työtä teet!

    Varsinaiset villikot sait tällä kertaa hoiviisi ♥

    VastaaPoista
  8. Ovat kyllä ihania, vaikka en yhtään epäile etteivätkö olisi hivenen työläitäkin ;) Toivottavasti pentuset saavat kunnolliset kodit (tai kodin?)!

    Sellainen tekninen kysymys tuli tuossa mieleen, että onko teillä suihkutilat erikseen vai miten se toimii? Jos on samassa tilassa, niin eivätkö tuollaiset tykkää kyttyrää suihkuttelusta?

    VastaaPoista
  9. Vilkasta meininkiä siis riittää. :D

    Meilläkin on joskus ollut tuttavien kisuja hoidossa ja olen pitänyt niitä pari päivää eristyksessä omistani. Kyllä se vaan oli aika hankalaa päästä kylpyhuoneeseen tai sieltä ulos ilman, että kukaan ylimääräinen pääsi huoneesta pois. Senkin vielä sanon, että jokainen oma kissani on käynyt pentuna vessanpöntössä uiskentelemassa vähintään kerran! :D

    Toivotaan, että tuleva koti on näille kahdelle paras mahdollinen! :)

    VastaaPoista
  10. ella: Olen miettinyt, minkäväriset silmistä tulevat, toivottavasti saan aikanaan tietää. Kivahan näitä kokemuksia on jakaa, varsinkin kun ei ole ihan perusarkea.

    Mamma N: Kiitos! Onneksi ovat herttaisen rakastavaiset villikot.

    Henna, Friede ja Figo: Ylempänä kirjoitinkin jo suihkusta eli on ihan samassa tilassa kyllä. On vielä huomattavasti ahtaammin kuin edellisessä kämpässä, jossa aiemmat hoitolaiset Betty ja Aprikoosi sinkoilivat pienessä paniikissa joskus suihkun takia. Uusin hoitokaksikko on tosi rento, ei haittaa, vaikka vähän kastuisikin ja osaavat kyllä mennä kuiviin kohtiin halutessaan. Uuden oman ihmisen vieraillessa Tuhkimo uitti häntäänsä vesikupissa eikä näyttänyt edes noteeraavan.

    Bediitta: Karkulaisten nappaaminen kehittää refleksejä. :) Mindy on pari kertaa käynyt pöntössä, toinen kerta ennen vetämistä. :P Se vain syöksyi eteisestä sellaisella vauhdilla, ettei ollut mitään tehtävissä.

    VastaaPoista