maanantai 1. elokuuta 2011

Arkista aherrusta


Olen kaipaillut suojaisaa pesää hoitokisuille ja lauantaina sen viimein sain ostettuani pyöräilykypärän. Vähän vuorausta kontaktimuovilla ja tyhmät ukkelikuvat piiloon ja mukava maja on valmis. Olisihan se esteettisempi, jos olisi käyttänyt jotain hillitympää kuviointia kuin kirjaston poistomyynnistä ostetuista Kissafaneista saksitut kuvat, mutta menköön nyt noin. Mindy ei sinne meinaa mahtua kun taas Bettyn seuraksi olisi mahtunut Aprikoosikin, mutta Aprikoosi on jo omassa kodissaan.

Hei, hei suloinen syliinkipuaja!

Aprikoosi, jota nykyään Säteeksi kutsutaan, lähti meiltä lauantaina. Betty on onneksi sen verran itsenäinen, että on pärjäillyt omillaankin. Sen ruokahalu tosin hupeni samantien. Betty yleensä alkaa syödä vasta, kun joku  astuu kylppäriin. Se syö vähän aikaa ja jatkaa taas, kun saa seuraavan kerran seuraa. Aprikoosin kanssa syödessä se ahmi kaiken kerralla.

Betty viihtyi tänään minuutteja sylissä, mitä ei ole ennen tapahtunut. Betty ja Mindy ovat leikkineet keskenään oven läpi ja saaneet pienen tassukosketuksen. Ne todennäköisesti viihtyisivät yhdessä, vaikka kummallakin häntä pörhistyi nähtyään toisen vilaukselta. Betty menee ylihuomenna lääkäriin, niin saadaan vähän selvyyttä massuongelmiin. Olisi tosi kiva, jos Mindy ja Betty saisivat kohdata ennen Bettyn lähtemistä.

Mindy on ollut pari viime päivää ilahduttavan energinen - onhan nyt ensimmäistä kertaa sisälläkin siedettävä lämpötila. Yöllä Mindy herätti taas tuomalla rakkaan kilkutinlelunsa kolisevine keppeineen sänkyyn. Aamulla ei sitten meinannut kissa millään nousta ylös sängystä. Enkä sitten minäkään, kun oli niin mukavaa nukkua Mindy kainalossa.

-S

6 kommenttia:

  1. Tosi ihana pesä kisulla ja niin suuret silmät. Aivan hellyttävä. On muuten lelusuunnittelijalla mennyt jokin pieleen. Meilläkin kuljetaan lelu suussa ja keppi laahaa perässä, mutta hauskaa on. Ne klittimet kiskon ekana pois : )

    VastaaPoista
  2. Hieno pesä! :) Toivottavasti Bettyn vatsaongelmat selviävät ja tytöt pääsevät tutustumaan toisiinsa muutenkin kuin vähän oven alta tassuttamalla.

    VastaaPoista
  3. Taitavasti tehty nätti pesä! (Kissafania luetaan täälläkin, kiva lehti.)
    Toivottavasti Aprikoosi-Säde sai oikein hyvän kodin ja pian myös Betty. Harmi että joutuu masuvaivan vuoksi pysyttelemään vielä kylppärissä, nyt voisi olla kivaa leikkiä Mindyn kanssa.

    VastaaPoista
  4. Mayo: Juu, ei suunnittelija tajunnut kepin kulkevan mukana. Me hölmöt vielä kiinnitettiin se keppi uudelleen kilkutinosaan, kun naru oli mystisesti kesän hoitoaikana katkennut.

    Jenni ja Minni: Ainakin ainutlaatuinen pesä :) Alunperin kohtaamisen piti tapahtua viiden päivän jälkeen, joten on sitä odotettu. Huominen lääkärin tuomio jännittää melkolailla. Betty on hyvin utelias luonne ja varmasti mielellään seuraisi kaikkien puuhia.

    VastaaPoista
  5. Siitähän tuli kiva jemmapesä. Meillä on ollut myös ihan mahdottomat rallitukset nyt ilmojen viilennyttyä. Toivottavasti Bettyn vatsaongelmat selviää, eikä olisi mitään vakavaa.

    VastaaPoista
  6. Meei: Kertynyttä energiaa :)
    Bettyllä todettiin suolistotulehdus ja on nyt kuumeisena ja nesteytettynä ihan töttöröö. Mutta eiköhän se siitä eikä ainakaan ole tarttuvaa.

    VastaaPoista