lauantai 9. huhtikuuta 2011

Antakaa mulle se nyt, jooko pliis!




Hyppiminen keittiötasolle ei edelleenkään ole täysin sujuvaa. Paljon mieluummin Mindy loikkaa ruokapöydältä vaakasuuntaisesti. Mindyn hämmennykseksi puutarhuroinnin tuotos eli ohraruoho siirrettiin välillä vielä korkeammalle liesituulettimen päälle. Silloin ei auta muu kuin anominen - tuloksena ääni- ja kiemurtelunäytteitä videon verran.

Mielessä on kieltämättä käynyt, että yrittäisi opettaa Mindyn pysymään poissa tasolta. Asialla ei ole ollut mikään kiire, koska sen valloittaminen kesti näin yllättävän kauan. Jos ei kieltäisi tuota jo perin pohjin tutkittua puolta, niin ainakin hellan puoli olisi paras pysyä kissattomana. Toisaalta ei meillä kukaan ruokaa valmista tai edes laske tuolle tasolle (minulle kun paljon vaarallisempia ovat gluteenihippuset kuin Mindyn jättämät jäljet). On kuitenkin ihan hyvä, että on joku paikka, johon saa laskea esimerkiksi aamupuuronsa hetkeksi ennen kuin yksi on tunkemassa siihen tassuaan. Muutama kolinalla alas tuleva tavara voisi vähentää kiinnostusta.

-S

4 kommenttia:

  1. Mulle ei nyt täysin aukea minkä vuoksi Mindy pitää tasolle hyppäämistä niin vaikeana tehtävänä. Omistajana kuitenkin kehotan siihen, että helpottaa mielettömästi jos kissa ei hypi pöydille tai esim. keittiöntasolle. Joten älä missään nimessä "opeta" Mindyä ns. pahoille tavoille. Sallitut rehut ja ruohot vähän matalammalle ettei uusia oppeja tarvittaisi lainkaan.

    VastaaPoista
  2. On meistäkin outoa, että siinä meni niin kauan. Kai Mindy aristelee lattialta hyppäämistä siksi, kun siellä voi olla joku tavara vastassa yllättävässä paikassa niin, että hyppy epäonnistuu kuten on nyt pari kertaa käynyt. Kyllä Mindy on muuten alusta asti kiipeillyt puussaan ja kaappien hyllyjä pitkin.

    Ruoho siirrettiinkin ensin jatkamaan kasvuaan vielä ylemmäs ja sieltä sitten sallitulle tasolle (videolle tosin osui poikkeuksellinen hetki, kun ruoho oli vielä siinä missä se alunperin oli). Ilman ruohon ja mullan houkuttelevaa tuoksua Mindy ei varmaan vieläkään olisi ehtinyt hypätä uudelle tasolle. Luulen, että tuonkin paikan viehätys vähenee alun uteliaisuuden laannuttua.
    -S

    VastaaPoista
  3. Täällä Naukulan Wilman äidinvaistot heräsi! Vai mitä lie konsultaatiota olisikaan antanut. Joka tapauksessa W kuuli selkeästi, että jossain on kissa, joka ei saanut haluamaansa. Ainakaan heti :)

    VastaaPoista
  4. Varamami-Wilma :) Tai ainakin hyvin empaattinen! Mindy kyllä osaa kuulostaa surkealta, meidän pikku drama-queen.

    VastaaPoista