sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ruokavalintoja


Eilen katsoin haltioituneena Mindyn syömistä, piti ihan kuvakin ottaa. Mindy syö märkäruokaa! Muuten tosi kiva juttu, mutta se yksi ja ainoa purkki on ostettu Singaporesta, jonne en ajatellut lähteä hakemaan niitä lisää. (Aika erikoinen nimivalinta ruoalle, mutta toisaalta joillekin aasialaisille röyhtäily ruokaillessa on  hyvä juttu.)


Mindy on nyt ollut monta kuukautta eliminaatiodieetillä siten, että parin viikon ajan kokeillaan uutta ruokaa ja aina välillä palataan pelkkään allergiaraksuun, kun oireita tulee. Oire on vain verinen uloste. Mutta yksi ruoka aiheutti äkillisiä oksennuskohtauksia. Erikoisinta on se, että kyseessä oli Feline Porta 21 Sensitive, jossa ei ole viljoja. Muutkaan sensitive-ruoat eivät ole olleet sellaisia, joita Mindyn massu kestäisi. Märkäruokia ja barf-ruokia on vaikea testata, koska Mindy ei syö niitä niin paljon. Todennäköisimmin Mindy maistaa märkäruokaa silloin, kun se voi samalla napsia raksuja. Kuivaruoka vaikuttaa kuitenkin tekevän suurempaa tuhoa suolistossa kuin märkäruoka tai lihat.

Ruokavalio koostuu nyt siis paljolti Hill'sin z/d -raksuista (jotka muuten tuoksuvat ihmeen hyvältä)  ja jonkun verran menee myös Royal Caninin hypoallergenic-raksuja. En todellakaan haluaisi syöttää noita merkkejä, ja niissä on todella paljon viljaa, joskin käsiteltynä. Alan epäillä, ettei Mindyllä edes ole mitään selkeää allergiaa vaan jonkinlainen ärtyvän suolen oireyhtymää vastaava tila. Eläinlääkärit ainakaan eivät hyväksy myöskään tilaa, jossa Mindy kakkaa parhaimmillaan joka toinen päivä, mutta semmoiseksi se menee allergiaraksuilla.

Vaikka ruoan suhteen mikään ei oikein ole hyvä, Mindyn vointiin ruoka ei muuten vaikuta. Uni ja leikki maistuvat edelleen sopivassa suhteessa, mistä olen kiitollinen.

-S

17 kommenttia:

  1. Teillä siis kelpasi tuliainen! :) Aika harvinaista.

    VastaaPoista
  2. Ei ihme ettei nyt just ole halua lähteä tuota ruokaa hakemaan lisää ;)

    Nuo allergiat on kyllä yksiä... Tsemppiä ruokien kanssa pelaamiseen taas! Onneksi Mindy on muuten pirteä!

    Figolla oli jotkut raksut sellaisia, että se ei kakannut kuin joka toinen päivä. Ilmeisesti olivat niin hyvin sulavia tms. Samoin Figo ei voi syödä naudanlihaa. Tai siis kyllä se sitä syö, ja mielellään syökin, mutta oksentaa sitten heti. Kerran vain ja tosiaankin ihan muutaman minuutin päästä. En oikein ymmärrä mistä moinen, mutta eipä sen ole pakko naudanlihaa syödäkään.

    Toivottavasti Mindyn oireet (oli ne sitten mistä tahansa johtuvia) menevät ohi! Jo teillä on tuota lajia riittänytkin.

    VastaaPoista
  3. Taas kerran kiitän onneani, että on osunut niin helpot kissat. Voi teidän kans :-/

    VastaaPoista
  4. Gourmet burb, Singaporesta. Tottakai SE just maistuu :D

    Pääasia, että Mindylle on jotain ruokaa minkä suolisto kestää. Hifistellä voi sitten, kun on masu kondiksessa ( toivottavasti pian ) ja kissa suostuu niitä hifistelyjä nauttimaan ;)

    VastaaPoista
  5. Kuvan ottaisin varmaan minäkin jos Minni söisi märkäruokaa. Raksuistakin kelpaa vain aniharvat.
    Toivottavasti Mindyn vaivojen syy jo löytyisi.

    VastaaPoista
  6. Mitäpä sitä ei kissan vuoksi tekisi? Onko seuraava lomakohde sitten Shanghai? Voi kuinka vaikeaa voikaan kissan ja -omistajan elo olla!

    Oletko tarjonnut Royal Caninin märkäruokia? (Voiko niissä olla viljaa?) Erikois-sellaisia voi ostaa ell-asemalta jos ei halua tyytyä eläintarvikekaupan valikoimaan.

    VastaaPoista
  7. Mamma N: Meillä kelpaa tuliaiset ainakin hetkellisesti. Tosin minkäänlaista nukkumispesää ei olla edes yritetty.

    Henna, Friede ja Figo: Tyhmät allergiat ja herkkyydet! Mindy ei oksentanut heti, mutta tosiaan vauhdikkaasti ehtimättä siirtyä minnekään. Niinpä meillä on nyt oksutuoli.

    Zepa: Onhan teillä erikoisruokien lisäksi vielä lääkitys ja yllärivetskuvisiittejä enemmän kuin tarpeen. Mutta tärkeintä onkin, että se ei tunnu liian raskaalta.

    Taru: Kyllä sitä innostunutta maiskutusta katsoi, että pitihän se arvata. :) Meillä oli hoitolainen, jolla ei maha kestänyt paljon mitään, mutta nyt syö jo normaalisti, jos vaikka sitä linjaa noudattaisi.

    Minni: Mitäs me nirsoilijat! Onneksi laadukas ruoka sentään maistuu, eikä vain viljahöttö.

    Myrsky: Aasialainen näkyy olevan Mindyn makuun. :)
    Meillä on ell:ltä ostettuja märkäpussukoitakin, mutta ne on just niitä, joita Mindy vähän lipaisee sillä ehdolla, että voi vetää raksuja päälle.

    VastaaPoista
  8. Onpa tuo hankalaa, toivottavasti joku kultainen keskitie löytyy!

    Ja minä kun olen manannut sitä, miten meidän kissoille kelpaa nykyään lähinnä sydän, kivipiira ja seiti + raksut ja märkäruoka (tosin Paavo oksentelee raksuista, joten niitä se ei syö), kun aiemmin kissat söi myös jauhelihaa, hevosta, maksaa jne. Mutta kyllähän ne nytkin syö todella hyvin, joten enpä jaksa enää näin turhaa "ongelmaani" manailla!

    VastaaPoista
  9. Heidi: Kuulostaa tosiaan ruhtinaalliselta ruokavaliolta, olisihan tietty vielä parempi, jos ei yhtäkkiä lakkaisi syömästä jotain. Hyvä homma, jos Paavo osaa olla syömättä pahoinvoinnin aiheuttajia.

    VastaaPoista
  10. Meillä pidettiin taukoa märkäruokien antamisessa, kun niistä nuoltiin vain kastikkeet, muttei paloja syöty, vaikka niitä olisi pilkkonut kuinka pieniksi. Nyt sitten osti "halpisruokaa" eli Rainbown märkäruokaa, missä on naudanpaloja. Ja kuinkas kävi? Mandy nuoli kipon aivan kiiltävän puhtaaksi! Siis löytyi maistuva ruoka tai sitten raukka oli jo unohtanut vanhat tapansa olla syömättä sitä...? Nyt on kelvannut myös Gourmet -sarjan nautakin. Onkohan niissä muuten heppaa??? ;-)

    VastaaPoista
  11. Tuo näyttäisi olevan tonnikalaa, aika fileemäistä. Löytyisikö eläinkaupan purkeista samanlaista? Meillä syödään Applawsin purkkeja satunaisesti ja niissä liha on aika houkuttelevan fileemäistä. Raa'assa lihassa maistuu possunsydän, hevonen (joo, meille heppaa!), peura ja lammas, mutta vain suikaleena, ei missään nimessä jauhettuna. :D
    Sen jälkeen kun Anni aloitti lihapitoisen ruokavalion kakkaa on tullut nippa nappa kerran päivään, joskus vain joka toinen päivä.

    VastaaPoista
  12. Eki ja Mandy: Mättöruoka kelpaa? Hyvä että joku sentään. :) Ei kyllä tartteis matki nirsoilua - ennenhän taisi märkäkin maistua.

    sea: Fileemäinen on parempi kuin latzmaiset möykyt, mutta ei ne yleensä kovin paljon paremmin maistu, Applawsiakin on ollut joskus. Cosma Thai on samantyyppistä koostumukseltaan - sarjassamme: voi joskus yrittää tarjota, josko maistuisi pari teelusikallista.
    Possunsydän onneksi edelleen maistuu, olisi vain kiva saada niitä kokonaisia sydämiä eikä muussattuja.

    Ihmettelin sitä eläinlääkärien kakka päivässä -vaatimusta. Eihän noiden hyvälaatuisten ruokien jäljeltä paljoa tuotosta olisikaan, niin mikähän siinä nyt sitten on ongelma.

    VastaaPoista
  13. Hauska nimi tuo BURB :D
    Tsemppiä ateriavalintoihin, varmasti haastavaa löytää maistuvaa ja kissan massulle sopivaa syötävää!

    Olet voittanut blogissani eläinsuojeluteko-aiheisen arvonnan, eli lähettäisitkö yhteystietosi minulle (heskali@gmail.com), niin posti tuo sinulle yllätyksen ensi viikolla :). Onneksi olkoon ja kiitos osallistumisesta!

    VastaaPoista
  14. Toivottavasti sopiva ruokavalio löytyy piakkoin. Vaatii kyllä aikamoista kärsivällisyyttä erilaisten ruokien testailu. Muistelen aikoja vanhan kisuni kanssa ja vertaan nykytilanteeseen..kylläpä sitä pääsee nykyään helpolla. Tsemppiä teille! Pidän peukkuja vaivojen syyn selvittämiseen :)

    VastaaPoista
  15. Mindyhan on sit ihan niinku mä (Helena). Mulle ei esim. mausteista kelpaa mitkään muut ku tuoreet Intian torilta.. aika pitkä hakureissu. :) Onneksi Blackie on meistä se kaikkiruokaisempi :) Tsemppiä ruokahommiin Mindy!!
    -Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-

    VastaaPoista
  16. Meillä on kokonaisia possun sydämiä ruokakaupassa, kilohinta on himpun pienempikin kun barf-kaupassa. :)

    VastaaPoista
  17. sea: Nyt kun muistutit, vilkaisin ruokakaupan hyllyä. On siellä edelleen paikka sydämille, mutta harvoinpa siellä niitä oikeasti näkee. Pitääkin muistaa tarkistaa ahkerammin.

    VastaaPoista