torstai 4. elokuuta 2016

Murun kyläily

Kuka ihme kylpyhuoneessa on?!
Muru!

Meillä oli yövieraana Muru, joka piti vahtia erityisesti kylpyhuoneen ovella. Saihan Murun sieltä pois kannettua, mutta sinne se sitkeästi palasi, esimerkiksi suihkun ajaksi pesukoneen päälle.


Kylpyhuoneen lisäksi Murun löysi usein Mindyn lelukorilta, jonne se  oikein kunnolla myös sukelsi varsinkin minttulelujen perässä.

Muru ja itse kaivettu tuoksuva potkutinlelu. Toiset ne osaavat olla oudoissakin paikoissa kuin kotonaan. Samaan aikaan Mindy tuijottaa jännittyneenä sängyn alta.

Muru ottamassa lisää paikkoja haltuun.

 Mindy ei voi käsittää. Muru taas ei välitä, kun tassuissa on kickeroo.

 Mindy ei voi käsittää, Muru ei välitä, osa 2. :)


Itse lempeyden perikuvastakin paljastuu joskus hurjia piirteitä. Mindy toki tyypilliseen tapaan aloitti sähinän ja murinan.

Hetki Murun parvekekäynnin jälkeen

Jos Muru vahtii vessaa, Mindyn kannattaa vahtia parveketta.

Muru on aivan ihastuttava, seurallinen, lempeä, leikkisä ja rohkea kissa. Mindy puolestaan on Ainoa kissa, jolloin on ihan sama, miten kiva se toinen on. Kyllä Mindylle ruoka ja uni maittoi, kun Muru eilisiltana palasi vuorokauden visiitin jälkeen kotiinsa.

-S

12 kommenttia:

  1. Voi IIK miten ihana Muru! Todella söpö karvapallero. Mindyn ilmeet parvekkeella on mainiot :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muru on aika muru ja Mindyn ilmevalikoima ehtymätön :)

      Poista
  2. Hurmaava on vieras, mutta me ymmärrämme Ainoaa kissaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, molemmat ovat mm. irvistelleet Mandy-paralle :)

      Poista
  3. Kyllä on Mindy pölmistynyt, kerrassaan ja reileusti :D

    Muru on söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukapa meistä ei pölmisty, kun kodin rauhaan tupsahtaa joku söpö :)

      Poista
  4. Ihana Muru! Mutta ymmärretään kyllä, että Mindy on Ainoa Kissa. Hyvä että rauha palautui huusholliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, mikä helpotus olla taas rento ja ainoa rapsuteltava!

      Poista
  5. Ainoan Kissan Syndroma tunnetaan myös meillä hyvin :)

    VastaaPoista
  6. Joidenkin on vain saatava kaikki huomio, tila, rapsut ja muut ihan itselle :)

    VastaaPoista
  7. Selvisitte ehjin nahoin vieraasta. Ja on sallittua olla Ainoa kissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän meinasi tassu nousta, mutta onneksi pysyttiin sähinäetäisyydellä.

      Poista