torstai 23. toukokuuta 2013

Himmailua ja tunnustuksia


Mindy se osaa kehittää huolenaiheita. Rokotusta seuraavan päivän iltana ihmettelin, kun Mindyllä oli vaikeuksia hypätä sängylle. Mutta joskushan voi ajatuksissaan olla vähän kömpelö. Aamulla oli selvää, ettei Mindy oikeasti kyennyt hyppäämään. Se himoitsi aamukaurapuuroani ja yritti ikkunalaudan kautta pöydälle, mutta yritykseksi jäi. Pompuntynkä oli samanlainen kuin steriloinnin jälkeen pöhnässä. Mindy oli myös hyvin vaisu, mutta muuten ei tuntunut aristavan.

Iltapäivällä Mindy oli jo sängyllä ja pöydällä, vaikka olikin normaalia rauhallisempi. Ainoaksi selitykseksi keksin, että rokotuspiikin jäljiltä oli kankku kipeä. Nyt on taas meno päällä ja paljon asiaa, kuten kuuluukin olla.

Olemme saaneet vastikään jopa kaksi tunnustusta. Helmi ja Mamma N sekä Myrsky ja Minna muistivat meitä alla olevalla kissamaisen hurrrmaavalla tunnustuksella. Kiitos paljon! Tunnustukselle saa tehdä mitä haluaa. Me laitamme linkin sivulle, jossa voi kirjoittaa vaikka oman hurrrmurinsa nimen kissafontein.


Heidi kera Paavon ja Harmin tykkäsi meistä alla olevan tunnustuksen kera. Tämänkin otamme kiitollisina vastaan. Kiltisti laitamme säännöt oheen, mutta jätämme tottelematta, koska tämäkin on ollut niin monessa blogissa.

I ♥ your blog-tunnustuksen säännöt:
  • Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi
  • Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.
  • Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla.
  • Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

- Susan & Mindy

5 kommenttia:

  1. Onnittelut tunnustuksesta! Ja kiitos linkistä, heti piti kokeilemaan:D

    VastaaPoista
  2. Onnittelut tunnustuksista :)

    Toivottavasti Mindyn vaivat hellittäisivät pian.

    VastaaPoista
  3. Onnea tunnusteuksista ja toivotaan, että noita säikyttelyjä ei enää tulisi.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Vauhti on ainakin palannut takaisin: paperikassista irrotetut kahvat on nyt parasta jahdattavaa.

    VastaaPoista
  5. No huh! Kaikenlaista huolta sitä vastaan tuleekin! Minä olisin jo mennyt pitkin seiniä... Onneksi meni ohi ja syynä oli "vain" kipeä kankku!

    Niin ja onnea tunnustuksista, olette ehdottomasti ansainneet ne!

    VastaaPoista