tiistai 10. heinäkuuta 2012

Heinäkuun kalenterityttö


Puutarhuri- ja kampaajahommiensa ohessa Mindy on toiminut myös mallina tämän vuoden Rekku Rescue ry:n kalenterissa. Kuva on lokakuulta 2010, jolloin silmät olivat muuttamassa väriään. Isompana ja oikeiden värien kera kuva on tässä.

Mindy keksi eilen, miten helpottaa oloa heinäkuun helteessä. Parvekelasit liikkuvat kivasti, kun ne on jostain kohdasta vähän avattu. Olin laittanut lasit kahdesta kohdasta raolleen lukitusasentoon, josta Mindy ei voi mahtua. Mutta tämäpä keksi kiipeillä olemattoman kapealla reunalla tuolin selkänojaan tukeutuen ja työnsi avatun lasin vieressä olevaa - ja näin saatiin melkein kissan mentävä aukko. Onneksi ehdin paikalle ennen kuin Mindy ehti  kokeiluissaan pidemmälle. Nyt on sitten jäljellä enää yksi pieni tuuletusaukko, josta Mindy ei voi kulman ansiosta liikuttaa laseja.

Onni oli sekin, ettei patterin säätöhommia tehneet olleet päästäneet Mindyä rappuun (tai jos olivat, olivat myös tuoneet takaisin). Kesäkuun lopussa tuli tyypillisen kehno tiedote, jossa ilmoitettiin asennustöistä 25.6.-31.8. (lappu tuli tietysti vasta 27.6.). Kotieläimien tulisi olla kytkettynä. Niin, miten ja mihin Mindy pitäisi kytkeä varmuuden vuoksi kahdeksi kuukaudeksi? Taitavat tulla vielä uudelleenkin ja taas saa jännittää, osaavatko olla laittamatta vessan ovea kiinni. Tällä kertaa se oli työnnetty niin, että ainakin näki, ettei Mindy ollut yrittänytkään päästä vessaan patteri-ihmisten jälkeen.

-S

11 kommenttia:

  1. Oho! Heinäkuun kalenterityttö, upea juttu. Pieneltä ja hoikalta kalenterityttö näyttääkin, mutta ei ihme jos kuva on liki pari vuotta vanha. Samaksi kissaksi en olisi ihan heti tunnistanut.

    Toivottavasti maailma ei ala liikaa houkuttamaan Mindyä ja toivon mukaan neiti kekseliäs malttaa jättää kokeilut parvekelasien kanssa.

    VastaaPoista
  2. Söpö kuva monitoimityttö Mindystä:)
    Vähän liian näppärä Mindy on parvekelasien kanssa. Onneksi meidän laseja ei kissa pysty siirtelemään.

    VastaaPoista
  3. Meillä alkaa hypätä ilmastointi- ym hemmoja, erilaisia eri syistä, any minute now. Olen laittanut oveen lapun 4 kielellä että ulko-ovi pistetään aina kiinni, haluan että kotona on 2 kissaa myös rempan loppuessa. Ja vessan oven välissä on lelu vartioimassa että ovi ei mene kiinni.

    Toivossa eletään!

    VastaaPoista
  4. Ui kun on nätti kalenterityttö! Niin intensiivinen katse ja mitkä silmät! Varmasti kalenterin paras kuukausi!

    Mulle tuli myös mieleen, että laittaa sen vessan oven väliin jotakin. Vaikka sitten kumpparit täysin avonaisen oven eteen, tms. että varmasti tajuaa, että haluatte sen olevan auki!

    Lisää kesäneitikuvia!!!!

    VastaaPoista
  5. Mitä kaunein kalenterityttö! Tuollaisia tyttö- ja poikakalentereita katselee sangen mielellään ;)

    Sitä saa aina olla jonkun verran sydän syrjällään, kun on remonttityyppejä tulossa. Meillä kävi joskus joku rassaamassa ulko-oven lukkoa, kun ei meinannut mennä kunnolla kiinni. Yritin sopia ajan, että olisin itse kotona, mutta korjaajalle ei sopinut mikään. Kävi kun olin töissä. Kissat oli kotona huoltomiehen käynnin jälkeenkin, mutta oli kyllä huolta. Puhuttelin tosin huoltomiehen jo etukäteen varmuuden vuoksi :D

    VastaaPoista
  6. Myrsky: Olihan se pieni, valjaat eivät seuraavana kesänä tainneet enää mahtuakaan. Parvekelasit saavat varmaan kohta jäädä rauhaan, kun tilalle keksitään jotain uutta.

    Minni: Onneksi Minni-kaunotar voi rauhassa loikoilla parvekkeella - onhan se kesän paras paikka.

    Zepa: Pidetään peukut pystyssä. Meillä on vessan oven sisäpuolella Mindyn kuvalla varustettu kehotus jättää ovi auki - ja niin oli yksi remppamies laittanut oven niin auki kuin mahdollista. Mutta aivan varmasti on niitäkin, jotka lampsivat hommiin lukematta mitään lappuja.

    Mandy: Joo, pitää laittaa kesäksi nyt ainakin. Uudessa kämpässä vain on niin ahdas eteinen, jossa oikein tekee mieli työntää vessan ovi pois tieltä eli laittaa kiinni. Ovi on myös selvästi jäykempi kuin ennen, niin Mindy ei sitä niin mielellään avaa, ellei se ole selvästi raollaan.
    Kesäneitikuvia sitten saakin ehkä teidän pihamaalla. :)

    Henna, Friede ja Figo: Tuo on jo hyvä, että pääsee juttelemalla muistuttamaan, että paikalla on potentiaalisia karkureita. Aiempien huoltojen kanssa on meilläkin mennyt hyvin juuri sen etukäteisviestittelyn ansiosta. Mutta nyt se firman koko tiedote oli todella töykeä ja epäinformatiivinen. Käynnistäkään ei ollut mitään lappua - huomasin yhdestä suljetusta ovesta ja keittiön tuolien uudelleenjärjestelystä(!).

    VastaaPoista
  7. Meillä on kylppärin oven välissä sellainen ovistoppari (harmaa kiilamalli). Sen kun jättää siihen irtonaisena poikittain ovi menee kiinni kun nykäsee/työntää, mutta ottaa sen verran vastaan, että ovi ponnahtaa auki jos ei laittamalla laita kiinni. Kyllähän sen innokkaimmat kiinni laittaa, mutta onneksi moni jättää auki. Pöntön kansi on se joka useimmiten vierailta jää ylös, mä kun tykkäisin, että se on alhaalla, oli kissa tai ei. ;)

    VastaaPoista
  8. Hieno kalenteri-kuva!

    Meilläkin oli joskus jotain putkiremppoja kerrostalossa, ja kauheasti piti jännittää, että kissat oli vielä huushollissa iltapäivällä, kun itse tuli takaisin :/. Onneksi ei vahinkoa päässyt käymään.

    VastaaPoista
  9. sea: Joo, on se pöntön kansikin vielä vahdattavana, kun on vieraita. Mindy on kaksi kertaa hypännyt pulikoimaan, niin ei ole mikään turha varotoimenpide. Toi ovistoppari itse asiassa kuulostaa sellaiselta, johon ei pahasti tulisi kompuroitua.

    Katja: Kiitos! Hyvä, että sujui. Olisi niin kauhutilanne, jos ei heti kotiin palatessa löytäisi kaikkia.

    VastaaPoista
  10. Jopas siellä piisaa stressiä mallimisun kanssa :/ On jo yksistään hermoja raastavaa, että kämpässä ravaa vieraita, mutta sitten vielä nuo lukuisat oviasiat... Kissan pitäminen "kytkettynä" sisätiloissa kahden kuukauden ajan ei vain ole millään tavalla realistinen toive, joten toivottavasti asentajatkin kunnioittavat toivetta pitää Mindy asunnossa.

    VastaaPoista
  11. ella: On kyllä todella naurettava kehotus se kytkeminen. Siis mitä?! Pitää toivoa, ettei Mindy säntäile yhtä innokkaasti rappuun, kun tulee vieraita ihmisiä ovesta. Vielä kun tietää, että on kissakammoisia ihmisiä, jotka ei lähtisi nappaamaan kissaa takaisin kotiin.

    VastaaPoista