tiistai 13. toukokuuta 2014

Tuliaisia


Kuten jo hyvin monesta blogista on saatu hienojen kuvien kera lukea, viitisentoista bloggaajaa oli keväisellä retkellä Korkeasaaressa lauantaina (yhtäkään en ollut aiemmin tavannut). Naukulasta tuttu Mamma N hienosti organisoi meidät paikalle Pepin ideasta. Kotiin viemisiksi oli Kuin kissa kermakupilla -bloggaaja järjestänyt Naturean maistiaiset.

Yhteistuumin tutkimme Mindyn kanssa kuivaruokapussin ainesosaluetteloa. Märkäruokia laitan lähiaikoina maisteltavaksi; aika ihme on, jos maistuu. Sitä suuremmalla syyllä uusia ruokia kannattaa kokeilla (maistuihan se Singaporesta asti tuotukin normaalia paremmin). Kuivaruoan kanssa pitää olla varovainen, kun herkemmillekin tarkoitetut raksut viimeksi lensivät kaaressa ulos. Onneksi Hill's z/d vielä menee, joskin Mindy on alkanut ilmaista tympääntymisen merkkejä peittelemällä.


Mutta se paperikassi, jossa tuliaiset kannettiin - aijai, miten ihana se on! Se on nyt makuupaikka numero yksi ja soveltuu hienosti myös leikkeihin. Ihan kuin meillä olisi jatkuvasti lattialla jotain paperista tai pahvista, kohde vaihtuu, materiaali pysyy.


Jopa rapsut ovat nautinnollisempia paperikassin päällä, kyllä kelpaa!

-S

13 kommenttia:

  1. Niin ja sitten meidän ihminen ei edes tuonut meille tuollaista kassia! Ne ruuat kyllä, mutta ei sitä kassia! Kaiken rottuuden päälle vielä sekin. Pyh. ~Friede ja Figo

    Saa nähdä miten meillä käy niiden ruokien kanssa. Kalat nyt on pois laskuista muutenkin, mutta kanaruuissa näkyi olevan kanamaksaa. Se tavallisesti joko ei ole maistunut tai on maistunut mutta lentänyt kaaressa hetikohta. Jännää näiden ruokarajoitteisten kanssa joskus :D ~Henna

    VastaaPoista
  2. oooh! Paperikassi on hyvä! Ihan paras. Kiva kun tulit mukaan :)

    VastaaPoista
  3. Mindy on NIIN söpö! Awww tuota masua ja takajalkoja! Toivottavasti ruuat maistuu ja sopii. Kuulostaa hauskalta tuo Korkeasaaren retki, oikea bloggaajijen yhteistyön tulos.

    VastaaPoista
  4. Suloinen Mindy ♥ Paperipussit kelpuutaan aina, vaikka sisältö ei olisikaan mieleinen. Tässä tapauksessa ulkokuori oli tärkeämpi kuin sisin:)

    VastaaPoista
  5. Paperipussit kuten pahvilaatikotkin ovat oivallisia piilopaikkoja.

    T. Bertta ja Coco

    VastaaPoista
  6. Mainiot kuvat suloisesta Mindystä ♥.
    Meilläkin Sulo heti tunki itsensä paperikassiin, toki ensin haisteltiin uudet ruokapurkit.

    VastaaPoista
  7. friedenvaltakunta: Voi ei, kamalan ajattelematonta jättää kassitta, se on vieläpä rapiseva!

    On aika joko-taita vähän kaikenlaisten ruokien kanssa. Toisaalta hyvä, että maku tai sietokyky voi muuttua, mutta ei se hirveästi helpota ja tuottaa aika paljon avattuja ruokapakkauksia, joita ei voi käyttää. Semmoinen kaikkiruokainen teräsvatsakaveri olisi kätsä.

    Mamma N: Paperikassin päältä maistui myös namipala, joka jäi lattialla kesken. Kiva oli nähdä!

    Saila: On ne söpöjä, tassuttimet ja kaikki. Harmi, ettet päässyt mukaan tällä kertaa, ehkä tulee toinen retki.

    Myrsky ja Minna: Naulan kantaan!

    Kissa Kermakupilla: Meillä ne on lähinnä piilopaikkoja leluille, joita Mindy ei sitten viitsinytkään kaivaa esiin. Mindy ennemmin makoilee sekä kassien että pahvilaatikoiden päällä. Suuri osa kissoista on toki lymyilypaikkojen perään.

    AnnaS: Mindy on vähän "how ya doin'" keskimmäisessä kuvassa :) Kiva, että teilläkin oli tuliaisille iloinen vastaanotto!

    VastaaPoista
  8. Paperipussin kanssa ei voi mennä pieleen ;)

    VastaaPoista
  9. Sinäkin Brutukseni... olipas teitä siellä joukko sakea =)

    VastaaPoista
  10. Herra Harmaa tuumaa, että kauniilla neidillä on oikein hyvä maku. Mikäpä kasseja ja laatikoita voittaisi!

    VastaaPoista
  11. Taru: Ei oikein ja niitäkin on monenlaiseen makuun.

    Me Like: Kunnon kissatätilauma liikenteessä ;)

    Zepa: Kiitos, luotamme Herra päätoimittajan makuun tässäkin asiassa.

    VastaaPoista
  12. Meillä Ruska ja Rauha eivät ole edes nähneet paperikassia eivätkä sen sisältöäkään. Se on kaupungissa odottamassa, kun taas me ollaan nyt maalla.
    Mindyn silmät ovat muuttuneet paljon tuosta "Peto sängyssä" -kuvasta, jossa silmät ovat tuollaiset meripihkan väriset. Nyt ilmeisesti aika vihreät. Kauniit joka tapauksessa.

    VastaaPoista
  13. Paula: Hyvää jaksaa odottaa - etenkin, kun ei tiedä odottavansa. ;)

    Jossain valossa Mindyn silmät ovat yllättävän vihertävät, keltaiset ne kuitenkin yleensä ovat. Mandy-siskolla on vihreämmät silmät, silloin keltaisuus korostuu.

    VastaaPoista